‹ Takaisin

Bélierin perhe

4-6
7-9
10-12
13-15
lämminhenkinen

Elokuvan synopsis

Draamakomedia Bélierin perhe kertoo aivan tavallisesta maitotilaa pitävästä perheestä, johon kuuluu isä, äiti ja kaksi lasta. On vai yksi piirre, joka erottaa heidät muista: isä, äiti ja pikkuveli Quentin ovat kuuroja. Tytär Paula kuulee ja puhuu – ja eräänä päivänä koulun musiikinopettajalle selviää, että Paula on myös poikkeuksellisen lahjakas laulaja. Paulalle tarjotaan ainutkertaista mahdollisuutta osallistua Pariisissa toimivan huippukuoron pääsykokeeseen. Hänen vanhempansa eivät pidä ajatuksesta, sillä viittomakielen tulkkina ja kuulevina korvina tytär on heille korvaamaton apu jokapäiväisessä elämässä. Paula ei halua pettää perheensä luottamusta, mutta tällainen tilaisuus tulee eteen ehkä vain kerran elämässä! Koko perhe on vaikean ratkaisun edessä. (Lähde: Finnkino)

Tietoa kasvattajalle

Elokuva tarjoaa samastumisen kohteita nuorille sekä kaikille ihanaa ja kamalaa perhe-elämän arkea eläville. Bélierin perhe sopiikin katsottavaksi etenkin teini-ikäiselle perheensä kanssa, sillä vanhemmuus ja lapsen itsenäistyminen ovat elokuvan keskeisiä teemoja. Keskiössä on myös naiseksi kasvaminen, ja päähenkilön kautta kuvataan muun muassa ihastumista, kuukautisten alkamista, ymmärtämättömiä vanhempia ja koulun tylsyyttä.

Elokuva saa miettimään, millaista on elää perheessä jossa yksi poikkeaa muista (Paula-tytär on perheen ainoa kuuleva ja puhuva) ja sitä, mikä on erilaisen vastuu perheenjäsenenä. Paula joutuu pitämään maitotilasta huolta ja pitää aluksi viittovaa perhettään nolona, mutta perheestä huokuu kaiken kaikkiaan keskinäinen huolenpito, välittäminen, lämpö ja avoimuus.

Keskustelun tueksi

  • Millaisia ristiriitoja elokuvasta löytyy?
  • Mitä Paula tarkoittaa, kun laulaa vanhemmilleen että ”rakastan teitä, mutta ymmärtäkää, että lennän”?
  • Mille kaikelle ääni toimii vertauskuvana? (Esimerkkejä: oma ääni = oman ”jutun” tai oman identiteetin löytyminen; rohkeus olla oma itsensä)
  • Millaista olisi elää perheessä, jossa sinua ei kuulla? Voitko tulla silti ymmärretyksi ja rakastetuksi?
  • Miten kuvaisit elokuvan perusteella suomalaisen ja ranskalaisen perheen eroja? (Esimerkkejä: väittelyn perinne, äänenkäyttö, puherytmi ja keskustelutavat, elehdintä ja koskettelu)
  • Mitä mieltä olet sanonnoista ”perhe on pahin” tai ”perhettään ei voi valita”?
  • Pääosaa näyttelevä Louane Emera löydettiin rooliin Ranskan kykykisasta The Voice (vastaa Suomen Voice of Finlandia) ja hän laulaa elokuvan laulut itse. Koska haave laulajan urasta on yleinen, kuinka realistinen tai helppo haave se mielestäsi on nuorelle? Onko kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa itseään?
Kirjoittaja: Juulia / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Bélierin perhe

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Bélierin perhe

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja