Studio Ghiblin elokuvien monitahoisuus haastaa katsojan

Kuva elokuvasta Henkien kätkemä (Sen to Chihiro no Kamikakushi, 2001)
Ghibli-animaatio, japanilainen anime – eroavatko ne länsimaisesta animaatiosta, kuten vaikkapa kaikille tutusta Disneystä? Ja onko Studio Ghibli tyypillistä japanilaista animeta? 

Japanilainen anime saattaa ensitutustumisella hämmentää, jos käsitys ”piirretyistä” on se, että ne ovat automaattisesti lapsille tehtyjä ja ehkä hieman opettavaisiakin, tuoden jännittävien seikkailujen jälkeen hyvikset kotiin ja rangaisten pahiksia. Japanilaista animetakin on monta eri lajia, ja lisäksi maassa tehdään taideanimaatiota, jota ei edes animeksi kutsuta. Osa animesta on tehty mielessä aikuinen tai teini-ikäinen kohderyhmä ja saattaa sisältää esimerkiksi seksuaalista kuvastoa.

Studio Ghibli on ollut 30 vuoden olemassaolonsa aikana erityistapaus japanilaisen animaation tai animeteollisuuden joukossa. Studio on kouluttanut omat animaattorinsa, ja kynän ja taustojen vesiväripensselin jälki onkin huikean kaunista. Haikea musiikki, useimmiten elokuvasäveltäjä Joe Hisaishin tekemä, jää korvamatona soimaan. Studion edustajat ovat sanoneet tekevänsä animaatiota, eivät ”bulkki-TV-animesarjoja”. Ghiblin elokuvat ovat olleet Japanissa erittäin suosittuja ja keränneet katsojia vauvoista vaareihin yli eriytyneiden kohderyhmäyleisöjen: katsojat koostuvat kaiken ikäisistä, sekä pojista ja miehistä että tytöistä ja naisista.

Länsimaista katsojaa voivat hämmentää Ghibli-elokuvien monipolviset juonet ja monet henkilöhahmot, jotka eivät näytä olevan selkeästi hyviä tai pahoja. Meikäläisten animaatioelokuvien selkeä vastakkainasettelu puuttuu, ja tapahtumia tarkastellaan eri valossa. Ghibli-elokuvien henkilöhahmojen voisikin väittää olevan lähempänä todellisen elämän eri harmaan sävyjä kuin monen muun selkeämmin musta-valkoasettelulle perustuvan lastenanimaation. Nausicaän luonnontuhoproblematiikka tai Totoron kirjoihinsa vajonnut isä ovat lähellä elämämme monitahoisuutta. Tämä asettaa haasteita vielä mustavalkoiselle lapsen mielelle, mutta tarjoaa samalla hienon tilaisuuden eläytyä ja samastua johonkin aivan uuteen.

Eija Niskanen, elokuvatutkija

Linkkivinkit: