Suomi100: Kymmenen kotimaista lastenelokuvaa, jotka pitää nähdä

Kuva elokuvasta Heinähattu ja Vilttitossu (2002)
Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Media-avain esittelee kymmenen lastenelokuvaa itsenäisen Suomen vuosikymmeniltä. Tärpit kurkottavat mykkäkaudelta 3D-animaatioon. Joukossa on komediaa, fantasiaa ja draamaa - opettavaisia tarinoita unohtamatta.

Kiljusen pojat koulussa (1921)

Kiljusen herrasväki on seikkaillut jo noin sata vuotta sitten paitsi Jalmari Finnen kirjoissa, myös valkokankaalla. Kiljusen pojat koulussa on Finnen itsensä ohjaama lyhytelokuva, jossa hauskuuttavat koululaiset ja koirat. Viiden minuutin mittaisen mykkäelokuvan voi katsoa Elonet-sivustolla. Elävän säestyksen kanssa esitettäväksi tarkoitettu hupailu voi tuntua nykykatsojasta hiukan sekavalta, mutta toisaalta sen kuvakerronnassa on paljon samaa kuin tämän päivän arkisissa kännykkävideoissa.

Suomisen perhe (1941)

Suomisen perhe kuuluu erottamattomasti suomalaisen sota-ajan kulttuurikaanoniin. Suomisten keskiluokkaisesta elämästä kertova koko perheen draamakomedia perustui radiokuunnelmiin ja sai jatko-osia peräti viiden elokuvan verran. Suomisen perhe kiersi myös Yhdysvaltojen suomalaisalueita.

“Juoni ei siis ole mitenkään sensatiomainen, mutta tämä kertomus ei juonta kaipaakaan. Katsoja tuntee ilman muuta elävänsä tämän ‘koko Suomen perheen’ mukana”, luonnehti lehtiarviossaan nimimerkki M.V. (Uusi Suomi 3.3.1941).

Prinsessa Ruusunen (1949)

Topeliuksen satunäytelmän pohjalta käsikirjoitettu Prinsessa Ruusunen on loistelias satuelokuva, joka kuvattiin ulkoilmakohtauksia myöten suuritöisissä studiolavasteissa. Elokuvanteossa käytettiin myös uusia erikoisuuksia kuten savuefektejä.

“Kaikesta tästä ulkoisesta loistosta huolimatta ei sadun henki ole hävinnyt, vaan tenhoaa valloittavana joka metrillä”, kuvaili Olavi Veistäjä Aamulehdessä (11.4.1949). Vuosikymmeniä myöhemmin Kari Uusitalo totesi, että “lastenelokuvana Prinsessa Ruusunen on edelleen eräs suomalaisen elokuvatuotannon parhaita saavutuksia.” (Hyvinkään Sanomat 2.12.1987).

 

Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955)

Rillumarei-perinteestä ammentaneet Pekka ja Pätkä -elokuvat eivät keränneet kehuja kriitikoilta mutta nauttivat katsojien suosiota. Kolmetoistaosaiseksi kasvaneen elokuvasarjan (1953-1960) neljännessä osassa töitä etsivät toverukset Pekka Puupää ja Pätkä päätyvät kommellusten kautta puistotädeiksi – naisiksi pukeutuneina tietenkin.

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI on järjestänyt Pekka ja Pätkä puistotäteinä -elokuvasta koululaisnäytöksiä, jotka ovat osoittaneet käsikirjoittajana toimineen Reino Helismaan huumorin uppoavan nykylapsiinkin.

Voit paneutua elokuvaan myös Koulukinon oppimateriaalin avulla.

Käytöskukka (1967)

1950-luvun jälkeen suomalainen elokuvastudiojärjestelmä romahti ja kotimaisten ensi-iltojen määrä kääntyi laskuun. Samalla esimerkiksi kotimainen animaatio voi kuitenkin hyvin. 13-osainen Käytöskukka yhdistelee taidokasta kuvakerronnan ekonomiaa, hilpeää huumoria ja perustavanlaatuisia opetuksia tahdikkuudesta ja tunnetaidoista. Käytöskukka onkin palkituimpia kotimaisia animaatiosarjoja kautta aikojen. Sarjan ohjaaja-animaattori Heikki Partanen on palkittu myös toisen kotimaisen lastenklassikon, Pessi ja Illusia -elokuvan, ohjauksesta.

Villahousupakko (1977)

1970-luvulla lastenelokuva ja -teatteri saivat uusia muotoja televisiossa. Raili Rusto ohjasi Ylelle lukuisia lastenohjelmia, niiden joukossa klassikoksi muodostuneen Villahousupakko -televisionäytelmän. Villahousujaan nolosteleva koululainen haaveilee muun muassa uutislähetyksestä, jossa tasavallan presidentti määrää villahousut pakolliseksi myös luokkatovereille. Villahousupakosta voi nauttia Ylen Elävässä Arkistossa.

Lumikuningatar (1986)

H.C. Andersenin Lumikuningatar-satu on sovitettu useita kertoja muun muassa valkokankaalle, teatteriin ja tanssiteoksiksi, ja animaatiohitti Frozen – Huurteinen seikkailu on sekin paljon velkaa Andersenin sadulle. 1980-luvulla Lumikuningattareen tarttui myös suomalaisohjaaja Päivi Hartzell.

Aikalaisarvion mukaan Lumikuningatar on “elämyksellinen, tunnelmallinen ja tunteisiin vetoava odysseia, jossa hyvä ja paha mittelevät tarpeen tullen voimiaan varsin julmalla ja pelottavallakin tavalla. Tekijät ovat ihailtavasti edenneet kauas niistä ajoista, jolloin sadut selitettiin ja ymmärrettiin kuoliaiksi.” (Antti Lindqvist, Katso 2/1987.)

Taiteellisesti kunnianhimoinen satuelokuva sai kaksi Jussi-patsasta ja valtion laatupalkinnon. Lumikuningatar valittiin myös Suomen Oscar-ehdokkaaksi, mikä on varsin harvinaista lastenelokuvalle. Lue lisää elokuvasta KAVIn sivuilla.

Poika ja ilves (1998)

Kotimaisen lastenelokuvan nykyisen kukoistuksen voidaan katsoa alkaneen Raimo O. Niemen (Susikoira Roi -sarja) ohjaamasta seikkailuelokuvasta Poika ja ilves. Elokuva toteutettiin mittavana kansainvälisenä yhteistuotantona, ja se keräsi lähes 400 000 katsojaa. Pääosia Lapin erämaan komeissa maisemissa esittävät tenavatähtenä tunnetuksi tullut Konsta Hietanen ja Ranuan eläinpuiston Väinö-ilves.

Heinähattu ja Vilttitossu (2002)

2000-luvulla suomalaista lastenelokuvaa ovat hallinneet kirjafilmatisoinnit. Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu -kirjasarjaa on sovitettu sekä näyttämölle että valkokankaalle. Hassuja sattumuksia ja vuolasta dialogia sisältävä, Kaisa Rastimon ohjaama Heinähattu ja Vilttitossu -elokuva kertoo Kattilakosken perhe-elämän murrosvaiheesta: isosisko Heinähattu on menossa syksyllä kouluun. Kuka sitten kuorii pikkusisko Vilttitossun perunat? Rastimo haki lapsinäyttelijöitä koekuvauksiin otsikolla “Etsitään riiviöitä!” ja piti elokuvan esikuvana muun muassa värikkäitä Peppi Pitkätossu -filmatisointeja.

 

Niko – lentäjän poika (2008)

Poronvasa Nikosta kertova Niko – lentäjän poika on suomalaisittain harvinainen 3D-tietokoneanimaatio. Kansainvälisenä tuotantona 170 animaatiotyöläisen voimin toteutettu animaatio palkittiin parhaan elokuvan ja parhaan käsikirjoituksen Jussilla, ja tuottaja Hannu Tuomaisen käsikirjoitusta kiitettiin muun muassa yksinhuoltajan tuomisesta valkokankaalle. Niko – lentäjän poika on yhä, lähes 10 vuotta myöhemmin, katsojaluvuilla mitattuna menestynein suomalaiselokuva maailmalla.

Mitä tänään katsottaisiin?

2010-luvulla on eletty kotimaisen lastenelokuvan kultakautta. Elokuvia tehdään paljon, ja ne myös kiinnostavat katsojia. Esimerkiksi vuoden 2016 elokuvateatteritilastojen kärkeä pitävät nimenomaan kotimaiset lastenelokuvat: Risto Räppääjä ja Yöhaukka (338 914 katsojaa) sekä Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! (323 664 katsojaa). Valinnanvaraa on Onnelin ja Annelin piparkakkutaloestetiikasta Rosvoloiden anarkistisiin touhuihin – tosin joukkoon mahtuisi edelleen myös rohkeasti omintakeisia tuotantoja kuten Iris (2011).

Heli Metsätähti, Media-avaimen toimitus

Lähteet: Elonet, Suomen kansallisfilmografian verkkojulkaisu; Suomen Elokuvasäätiö: Elokuvavuosi 2016; “Suomi-elokuva ei juuri kiinnosta ulkomailla – Hymyilevä mies poikkeus”, Yle Uutiset 20.10.2016

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna