‹ Takaisin

Iso kiltti jätti

4-6
7-9
10-12
13-15
hyviä ihmissuhdemalleja

Elokuvan synopsis

Koko perheen seikkailuelokuva Iso kiltti jätti kertoo mielikuvituksellisen tarinan pienestä Sohvista ja Jätistä, joka tutustuttaa hänet Jättiläismaan ihmeisiin ja vaaroihin. Sohvina nähdään ensimmäisen valkokangasroolinsa tekevä Ruby Barnhill. Edellisestä Spielberg-yhteistyöstään (Vakoojien silta) Oscarin voittanut Mark Rylance esittää Isoa Kilttiä Jättiä. (Lähde: Filmikamari)

Tietoa kasvattajalle

Iso kiltti jätti -seikkailu näyttää, että ennakkoluulot kannattaa heittää romukoppaan. IKJ erottuu muista jättiläisistä, sillä hän ei halua ihmisille pahaa. Sohvi on raikas tyttöroolimalli: neuvokas ja topakka. Hän rohkaisee ystävää pitämään puoliaan eikä epäröi auttaa tätä hädässä. Yhdessä nämä epätodennäköiset ystävykset onnistuvat voittamaan isoja esteitä. Myös itse kuningatar toivottaa odottamattomat vieraat lämpimästi tervetulleiksi.

Elokuva aktivoi mielikuvitusta monin eri tavoin. Jättiläiskieli on kekseliästä ja luovaa, kokoerot luovat yllättäviä vastakohtaisuuksia, ja unien maailmaan on helppo uppoutua. Kuninkaallisen hovin jäykkää etikettiä myllerretään hauskasti. Lapsia syövät, karun näköiset jättiläiset voivat pelottaa; hurjalta voi tuntua myös pitkähkö alkujakso, jossa Sohvi joutuu vastoin tahtoaan IKJ:n mukaan eikä vielä tiedä tämän olevan kiltti.

Keskustelun tueksi

Keskustelkaa elokuvan herättämistä tunteista!

  • Mikä oli elokuvan hauskin kohta? Entä jännittävin? Oliko jokin kohta surullinen? Oliko elokuvan loppu onnellinen?
  • Miksi Iso kiltti jätti oli kiltti? Miltä IKJ:stä tuntui elää toisten jättiläisten kanssa?
  • Millaisissa tilanteissa Sohvin oli oltava rohkea? Millaisissa tilanteissa sinä olet tarvinnut rohkeutta?

Kiusaaminen on yksi elokuvan keskeisistä teemoista.

  • Muut jättiläiset kiusaavat Isoa kilttiä jättiä. Miltä kiusaaminen tuntuu IKJ:stä? Miksi hänen on vaikea pitää puoliaan?
  • Mitä kiusaaminen sinun mielestäsi on? Oletko nähnyt tai kokenut kiusaamista koulussa tai netissä? Oletko joskus itse kiusannut muita? Mikä on sinun roolisi kiusaamistilanteissa? Miksi joku kiusaa? Mitä seurauksia kiusaamisesta voi olla kiusatulle? Entä kiusaajalle?
  • Miten kiusaamisen voi saada loppumaan? Miten vanhemmat voivat auttaa? Lue lisää koulukiusaamisesta ja sen ehkäisemisestä Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilta ja Nuortennetistä.
Kirjoittaja: Maija / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Iso kiltti jätti

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Iso kiltti jätti

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja