‹ Takaisin

Kirsikkapuiden alla

4-6
7-9
10-12
13-15

Elokuvan synopsis

Palkitun Naomi Kawasen elokuvassa vähäpuheinen Sentaro pitää pientä japanilaisia dorayaki-leivonnaisia tarjoilevaa kioskikeittiötä. Hänen synkkä olemuksensa herättää kiinnostusta ja sympatiaa ympäristössä ja niinpä vanhempi rouva Tokue tarjoutuu auttamaan ruoanlaitossa. Sentaro suostuu vastentahtoisesti, mutta pian käykin ilmi, että rouvan ainutlaatuinen paputahnaresepti saa liiketoiminnan kukoistamaan samaan tahtiin kun heidän ystävyytensä syvenee. (Lähde: Cinema Mondo)

Tietoa kasvattajalle

Kirsikkapuiden alla kuvaa sukupolvien välisiä ystävyyssuhteita, jotka muodostuvat merkityksellisiksi ikäeroista ja erilaisista taustoista huolimatta. Tokue on kokenut rankkoja asioita, mutta ei ole kyynistynyt. Hän huomioi jatkuvasti elämän pieniä yksityiskohtia ja saa ympärillään olevat ihmiset hymyilemään. Sentaro puolestaan haluaa hukuttaa murheensa alkoholiin, mutta antaa kuitenkin sekä itselleen että Tokuelle tilaisuuden tavoitella onnellisuutta. Teinityttö Wakana ei välitä muiden mielipiteistä, vaan viettää aikaa Tokuen kanssa tämän sairaudesta huolimatta.

Rauhallinen tahti antaa aikaa pohtia tarinan sanomaa ja sisältöä. Kirsikkapuiden kaunis kuvaus ja Tokuen lämmin suhtautuminen ympäristöönsä viestivät luonnon kunnioitusta. Henkilöhahmot välittävät aidosti toistensa hyvinvoinnista. Elokuva kehottaa katsomaan pinnan alle ja muistuttaa tarpeellisesti siitä, että jokaisella on oma tarinansa ja ihmisarvonsa.

Keskustelun tueksi

  • Miksi Tokue hakeutui ruokakojuun töihin?
  • Ruoka ja ruuanlaiton nautinto korostuvat läpi elokuvan. Mitkä asiat tuottavat sinulle iloa?
  • Japani eristi pitkään lepraa sairastavat potilaat täysin muusta yhteiskunnasta ja monet viettivät lähes koko elämänsä parantolassa. Ihmisiä pakotettiin sterilisaatioihin ja abortteihin. Japani kumosi leprapotilaat eristävän lain vasta vuonna 1996. Lue lisää aiheesta englanniksi esim. LA Timesin artikkelista tai Wikipediasta.
  • Miten yhteiskunnassa mielestäsi kohdellaan sairaita tai vammaisia ihmisiä? Kuinka fyysisesti vammautuneet ihmiset näkyvät katukuvassa? Entä mediassa tai viihteessä?
  • Asiakkaat kaikkoavat, kun ihmiset kuulevat Tokuen sairastaneen lepran. Millaisia pelkoja tiedonpuute ja ennakkoluulot voivat aiheuttaa? Miten sairastuminen on vaikuttanut Tokuen elämään? Missä määrin hänellä on ollut valtaa päättää omista asioistaan? Mitä ovat itsemääräämisoikeudet? Miten sairauden näkyvät merkit ja ulkonäön muutokset (esim. kädet) ovat vaikuttaneet hänen saamaansa kohteluun?
Kirjoittaja: Maija / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Kirsikkapuiden alla

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Kirsikkapuiden alla

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja