‹ Takaisin

Kunnon dinosaurus

4-6
7-9
10-12
13-15

Elokuvan synopsis

Entä jos maapallon elämän ikiajoiksi muuttanut asteroidi ei olisikaan osunut tänne eivätkä dinosaurukset olisi kuolleet? Tämä hauska ja sydämellinen tarina näyttää, miten dinosaurukset kehittyivät älykkäiksi ja hillityiksi olennoiksi, kun taas ihmiset jäivät vähän villeiksi. Elokuva seuraa nuorta Arlo-nimistä dinosaurusta, joka joutuu huikeaan seikkailuun ihmisystävänsä Pupen kanssa. Heidän epätavallinen ystävyytensä tuo kaksi maailmaa yhteen ja näyttää, että sankarit voivat olla minkä muotoisia ja kokoisia tahansa. (Lähde: Walt Disney Studios Motion Pictures Finland)

Tietoa kasvattajalle

Arlo-sauruspojan tarina kertoo perheenjäsenen menettämisestä, rohkeudesta ja uskalluksesta olla oma itsensä. Arlo on hieman erilainen kuin siskonsa, veljensä ja vanhempansa: arka, epävarma ja pienikokoinenkin. Isä haluaisi opastaa Arloa rohkaistumaan, ja vaikean seikkailun ansiosta Arlo löytääkin sisukkuutensa. Arlon ominaisuuksia ei suoraan väheksytä, mutta niillä ei välttämättä pärjää kivikauden maailmassa. Toisaalta Arlo on myös empaattinen ja sinnikäs, eikä hänen ole pakko lopulta muuttaa luonnettaan ollakseen “kunnon dinosaurus”.

Pelko ja rohkeus ovat Kunnon dinosauruksen keskeisiä teemoja. Lisäksi elokuva käsittelee tunteikkaasti läheisen menettämistä ja oman yhteisön tarpeellisuutta. Arlon isä kuolee myrskyn aiheuttamassa mutavyöryssä hyvin dramaattisessa kohtauksessa. Myöhemmin Arlo eksyy muusta perheestään ja tapaa villin ihmispennun, joka on myös jäänyt yksin. Huumorilla maustetun elokuvan pohjavire onkin vakava.

Elokuvassa on runsaasti intensiivisiä, dramaattisia kohtauksia. Esimerkiksi hukkumisen uhka esitetään melko realistisesti ja yksityiskohtaisesti, vaikka kyseessä on puhuvasta dinosauruksesta kertova animaatioelokuva. Petojen sapelihampaat ja veitsenterävät kynnet syöksyvät usein kohti katsojaa. Söpöt ja puolustuskyvyttömältä vaikuttavat eläimetkin ovat osa luonnon järjestystä ja voivat siis tulla syödyksi milloin vain.

Elokuvan alussa nähdään lyhytanimaatio Sanjay’s Super Team, jossa Sanjay-poika näkee hindujumalat hirviömäistä pahista vastaan taistelevina supersankareina.

Keskustelun tueksi

Kunnon dinosaurus voi ajoittaisesta intensiivisyydestään huolimatta sopia tukemaan lapsen oman läheisen menetystä. Lisäksi elokuva ohjaa pohtimaan ainakin perhettä, ystävyyttä ja erilaisia tuntemuksia kuten arkuutta, pelkoa, itsevarmuutta ja rohkeutta.

  • Mitä eroa on perheellä ja ystävyydellä? Miksi arvelet, että Arlo kehottaa Puppea elokuvan lopussa valitsemaan “uuden lauman”, vaikka se merkitsee samalla ystävysten eroa? Millainen sinun perheesi on, ja miksi se on tärkeä?
  • Millaisia asioita Arlo pelkästi? Mitä sinä pelkäät? Miltä pelko tuntuu?
  • Karskit tyrannosaurukset vertailevat arpiaan ja kertovat niistä tarinoita, mutta muistuttavat sitten, että ovat niitä saadessaan itsekin pelänneet ja että sellaisessa tilanteessa kuuluukin pelätä. Pelkoa siis myös tarvitaan. Millaisissa tilanteissa? Milloin pitää olla rohkea, ja miksi?
Kirjoittaja: Heli / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Kunnon dinosaurus

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Kunnon dinosaurus

ihan hyvä

"Vähän surullinen, hassu, vähän jännittävä. En tykänyt siitä kun dinosauruslinnut söivät yhden eläimen. Enkä siitä että dinosaurus-isä kuoli. Miksi useissa elokuvissa kuolee perheenjäsen? On tylsää kun se tapahdu koko ajan. Tästä elokuvasta tykkään puhua perheeni kanssa. Tykkään puhua sen opetuksesta: myös rohkeat pelkäävät."

Arvioijan ikä: 9

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 8

tylsä

"Leffa oli tosi tylsä, koska se oli isommille. Oli hankala ymmärtää sen tapahdumista. En tykännyt mistään."

Arvioijan ikä: 6

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 8