‹ Takaisin

Loma

4-6
7-9
10-12
13-15

Elokuvan synopsis

Hulvaton kesäkomedia Loma vie Griswoldien perheen tien päälle kohti tuhoon tuomittua seikkailua. Rusty Griswold (Ed Helms) haluaa viettää laatuaikaa perheensä kanssa, joten hän yllättää vaimonsa Debbien (Christina Applegate) ja heidän kaksi poikaansa automatkalla Amerikan halki päämääränään ”koko perheen lempihuvipuisto”, Walley World. (Lähde: Filmikamari)

Tietoa kasvattajalle

1980-luvun rakastetun komediaklassikon Faijalla hommat hanskassa (National Lampoon’s Vacation) pohjalta luotu Loma vie alkuperäisen elokuvan nyt aikuiseksi kasvaneen pojan lomamatkalle oman perheensä kanssa. Tuloksena on aikuisille suunnattu seksin, väkivallan ja erilaisten ruumiineritteiden värittämä sekoilukomedia, jota ei voi suositella elokuvan ikärajaa nuoremmille katsojille.

Elokuvan karkea huumori on usein ilkeämielistä, eikä se oikein missään vaiheessa johda perheen välisiä suhteita vahvistavaan tai parantavaan suuntaan. Huumorin vinkkelistä esitetty väkivalta saa kyseenalaisia piirteitä hahmojen käyttäessä sitä toistuvasti välienselvittelyyn. Esimerkiksi perheen veljesten välinen kinastelu muuttuu pelottavaksi pikkuveljen laittaessa muovipussin isoveljensä päähän tukehduttamistarkoituksessa. Isoveli puolestaan joutuu käyttämään väkivaltaa kiusaamisen lopettamiseksi. Elokuvassa myös ajetaan nautaeläimen läpi niin, että ihmishahmo peittyy suoliin ja vereen.

Elokuvassa on lukuisia graafisia viittauksia seksiin ja jopa pedofiliaan, mutta siinä myös käsitellään teini-ikäisen pojan viattoman ihastumisen synnyttämää epävarmuutta sekä sukupolvien välistä kuilua oman isän aiheuttaessa noloja tilanteita ihastuksen edessä. Stereotypioita rikkoen perheen äidistä puolestaan näytetään piirteitä, joita ei kyseenalaisuutensa vuoksi perinteisesti perhe-elokuvissa nähdä.

Keskustelun tueksi


  • Elokuvassa pyritään lujittamaan perheen välisiä suhteita tekemällä yhteinen, täydellinen lomareissu. Millainen olisi täydellinen koko perheen loma?
  • Elokuvassa isoveli ihastuu matkalla tapaamaansa tyttöön. Millä tavalla ihastuksen kohteelleen voisi kertoa omista tunteistaan joutumatta noloon tilanteeseen?
  • Elokuvan veljekset ovat koko ajan tukkanuottasilla keskenään. Millaisia sääntöjä voisitte luoda helpottamaan sisarusten välille usein syntyvää kinaa?
  • Millä tavalla toistuvaan, väkivaltaiseen kiusaamiseen pitäisi suhtautua? Miten sinä pyrkisit lopettamaan itseäsi tai ystävääsi kohtaan kohdistuvan kiusaamisen?
  • Elokuvassa perheen vanhempien yhteinen onni uhkaa rakoilla pitkän yhdessäolon jälkeen. Millaista omien aikuisten mahdollinen välirikko on lapsen näkökulmasta? Miten lapset voisivat vaikuttaa siihen, että koko perheellä on hyvä olla.

Kirjoittaja: Helinä / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Loma

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Loma

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja