‹ Takaisin

Outolintu-sarja: Kapinallinen

4-6
7-9
10-12
13-15

Elokuvan synopsis

Outolintu-sarjan Kapinallinen-elokuvassa panokset kovenevat Trisin etsiessä liittolaisia ja vastauksia tulevaisuuden Chicagon raunioissa. Tris ja Neljä ovat nyt karkureita Terävien eliitin vallanhimoisen johtajan Jeaninen jahdatessa heitä herkeämättä. Juostessaan aikaa vastaan heidän täytyy selvittää mitä suojellakseen Trisin perhe uhrasi elämänsä ja miksi Terävien johtajat tekevät kaikkensa pysäyttääkseen heidät. Menneiden valintojensa vainoama Tris on valmis tekemään kaikkensa suojellakseen rakkaimpiaan. Neljä rinnallaan Tris joutuu mahdottoman haasteen eteen kerta toisensa jälkeen heidän etsiessään totuutta menneisyydestään ja lopulta myös koko maailmansa tulevaisuudesta. (Lähde: Nordisk Film)

Tietoa kasvattajalle

Outolintu-sarjan toinen osa keskittyy ensimmäisessä elokuvassa yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneeseen, neuvokkaaseen tyttöön, josta on vaikeuksien kautta kasvamassa sankarihahmo. Hän on erilainen kuin muut, eikä sovi yhteiskunnan valmiiksi määrittelemiin lokeroihin ja koetaan siksi uhkana valtaapitävien toimesta. Nämä pelkäävät tytön horjuttavan yhteiskunnan rakenteita ja sitä kautta heidän omaa arvovaltaansa.

Elokuva on suunnattu teini-ikäisille, jotka jo osaavat hahmottaa suhteellisen monimutkaisia tieteiselokuvan tarinarakenteita, joissa vaihtelevat tapahtumat virtuaalimaailmassa ja reaalimaailmassa, sekä ymmärtävät, miten tyypillinen yhteiskunta muodostuu ja toimii. Tarina on maailmanlopun tunnelmaltaan synkkä; yhteiskunta toimii diktatuurimaisen tarkasti, eikä erilaisuutta suvaita. Maailma on tieteiselokuvan maailma, mutta hahmojen väliset suhteet arkisia: ystävyyttä, perhesuhteita, rakkautta ja petosta.

Tarinassa kaikki valtaapitävät ovat naisia: keskeinen kapinallissankari on tyttö (Shailene Woodley), yhteiskunnan johtaja on nainen (Kate Winslet) samoin kuin ulkopuolisen yhteisön johtaja (Naomi Watts). Elokuva antaa tytöille sankarihahmon kautta samaistuttavan roolimallin ja elokuvan hahmojen kautta vahvistaa tasa-arvoa kertoen, että naisetkin voivat olla johtajia.

Keskustelun tueksi

  • Elokuvassa nähdään kaksi kylmäveristä, ilman oikeudenkäyntiä tehtävää teloitusta. Tämä kannustaa keskustelemaan oman käden oikeudesta: onko oikein tappaa yksi ihminen, mikäli se pelastaa monta muuta viatonta? Onko oikein tappaa paha ihminen kostoksi hänen tekemistään vääryyksistä?
  • Millaisena näet elokuvan sukupuoliroolit? Ovatko ne mielestäsi uskottavia?
  • Millaisena koet tieteiselokuvan maailman? Onko tiukkaan muottiin sidottu yhteiskuntarakenne uskottava? Luuletko että elokuvan mukainen maailma voisi toimia? Mitä johtajien pitäisi tehdä toisin?
Kirjoittaja: Helinä / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Outolintu-sarja: Kapinallinen

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Outolintu-sarja: Kapinallinen

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja