‹ Takaisin

Cheer Up

4-6
7-9
10-12
13-15

Elokuvan synopsis

Cheer Up vie rovaniemeläisen cheerleaderjoukkueen teini-ikäisten jäsenten maailmaan, missä tytöt tekevät kaikkensa täyttääkseen omat ja muiden odotukset, mutta elämässä kaikki ei mene ihan putkeen. Patricialle, Ainolle ja valmentajalle Miialle itsensä, oman paikkansa sekä perheen merkityksen löytäminen on lopulta paljon tärkeämpää kuin yhdenkään kilpailun voitto. (Lähde: Finnkino)

Tietoa kasvattajalle

Elokuva näyttää, että cheerleading on lajina muutakin kuin pirteitä hymyjä. Treeni on kovaa, välillä veristäkin, ja joukkuetta tarvitaan paitsi kannattelemaan jäseniään ilmassa, myös auttamaan vastoinkäymisten keskellä.

Cheer Up käsittelee päähenkilöiden kautta teemoja kuten vanhemman menetys, sydänsurut, riittämättömyyden tunne ja itsenäistyminen. Tytöt ja heidän tunteensa näytetään aitoina ja inhimillisinä, ja heidän kauttaan nuoren katsojan on mahdollista pohtia myös omia valintojaan ja identiteettiään. Joukkue näyttää olevan tytöille kuin toinen perhe: aikuiset ympärillä välittävät, ja myös omista tunteista uskalletaan puhua rohkeasti.

Elokuva tuntuu sanovan: uskaltakaa olla tyttöjä, omia itsejänne, mahdollisimman pitkään. Dokumentissa seurataan myös sitä, kuinka suuri merkitys joukkueurheilulla on tytöille, ja mitä se parhaimmillaan voi antaa: onnistumisen tunnetta, pettymyksen sietokykyä, taidoissa kehittymistä, esiintymisen huumaa, adrenaliiniryöppyjä. Vaatii valtavasti luottamusta antaa joukkuekavereiden heittää ilmaan ja uskoa siihen, että he ottavat kiinni. Samoin näyttää olevan ihmissuhteissakin.

Keskustelun tueksi

  • Mitä tunteita elokuva herätti?
  • Miten päähenkilöiden elämä muuttui dokumentissa näkyvän ajanjakson mittaan, ja kuinka paljon cheerleading mielestäsi vaikutti siihen?
  • Millaiselta elämä Lapissa vaikuttaa verrattuna vaikkapa pääkaupunkiseutuun?
  • Mikä elokuvan lajissa tai muissa urheilulajeissa on kivaa, entä mikä vaikeaa?
  • Mitä tarkoittaa sanonta ”ei tuloksia ilman kipua”? Mitä mieltä olet sanonnasta?
  • Miten cheerleading – amerikkalaislähtöinen laji, jossa vaaditaan jatkuvaa hymyilyä, pirteyttä ja täydellisyyttä – sopii mielestäsi Suomeen ja suomalaiselle luonteelle?
  • Yksi dokumentin henkilöistä tulee vahingossa raskaaksi. Millaisessa valossa dokumentti esittää asian? Mitä itse ajattelet aiheesta?
Kirjoittaja: Juulia / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Cheer Up

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Cheer Up

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja