‹ Takaisin

Isle of Dogs

4-6
7-9
10-12
13-15

Elokuvan synopsis

Isle of Dogs on tarina 12-vuotiaasta Atari Kobayashista, korruptoituneen pormestari Kobayashin suojatista. Kun kaikki Megasakin kaupungin lemmikkikoirat karkotetaan Kaatopaikkasaarelle, Atari kaappaa juniorilentokoneen ja lentää saarelle etsiäkseen henkivartijakoiransa Spotsin. Saarella hän ja hänen uudet sekarotuiset ystävänsä aloittavat eeppisen seikkailun, joka tulee määrittämään koko kaupungin kohtalon ja tulevaisuuden. (Lähde: Nordisk Film)

Tietoa kasvattajalle

Mustasta huumoristaan ja epätavallisista perhekuvauksistaan tunnetun ohjaaja Wes Andersonin elokuva Isle of Dogs on viitteellisesti Japaniin sijoittuva nukkeanimaatio. Tapahtumapaikkana on kuvitteellinen suurkaupunki, jonka politiikkaa kuvataan synkkänä ja korruptoituneena.

Elokuvassa pohditaan lojaaliuden ja rohkeuden teemoja sekä auktoriteettikysymyksiä. Hyvänä roolimallina toimii rohkea ja periksiantamaton orpolapsi Atari, jonka rakkaus koiraansa kohtaan ajaa hänet epätodennäköiselle pelastusretkelle roskasaarelle.

Elokuva kannustaa kriittiseen ajatteluun; tarinassa lapset kyseenalaistavat auktoriteetteja ja paljastavat epäkohtia. Kaupungissa vallalla oleva kissapuolue sortaa koiramyönteisen tiedepuolueen jäseniä ja käyttää vilppiä ja petosta tavoitteidensa ajamiseksi. Ainoastaan lapset, Atari ja amerikkalainen vaihto-oppilas Tracy, uskaltavat vastustaa valtaapitäviä. On lapsen ikätasosta ja ennakkotiedoista kiinni, kuinka hän hahmottaa vertauskuvallisen toisen lajin syrjimisen ja karkottamisen.

Mielikuvitusta rikastuttaa japanilaisen kulttuurin ja kuvataiteen perinteen hyödyntäminen elokuvan visuaalisessa maailmassa. Väkivaltaa animaatiossa esiintyy jonkin verran, mutta se on melko etäännytettyä.

Keskustelun tueksi

  • Mitä arvelet, miksi kissapuolue oli alun perin alkanut syrjiä koiria? Oliko syrjinnälle todellista syytä?
  • Kissapuolueen edustaja levitti valheellista tietoa koiraflunssasta saadakseen tukea koirien karkotuskampanjalleen. Miten voi tunnistaa väärän tiedon levittämisen, disinformaation?
  • Elokuva sijoittui viitteellisesti Japaniin. Miltä japanilainen kulttuuri vaikuttaa elokuvan perusteella? Mitä muuta tiedät Japanista?
  • Dystopia tarkoittaa kauhukuvaa tulevaisuuden yhteiskunnasta. Termi on tarkoitettu utopian eli ihanneyhteiskunnan vastakohdaksi. Oliko elokuvan maailma mielestäsi dystooppinen?
Kirjoittaja: Saara / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Isle of Dogs

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Isle of Dogs

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja