‹ Takaisin

Supermarsu

4-6
7-9
10-12
13-15
humoristinenhyviä roolimallejaselkeä

Elokuvan synopsis

Supermarsu kertoo alakouluikäisestä Emiliasta, joka huomaa omaavansa lemmikkimarsunsa pureman jälkeen salaisia supervoimia. Supervoimille tulee käyttöä, kun Supermarsua pyydetään auttamaan silakoita ja pelastamaan saastunut Itämeri. Lisäksi Emilia ratkoo parhaan ystävänsä Simon koulukiusaamisasiaa. Haastavissa tehtävissään Emilia saa apua kokeneelta ja viisaalta jättiläismarsulta. Elokuva perustuu vapaasti Paula Norosen vuoden 2009 Finlandia-junior -ehdokaskirjaan Emilian päiväkirja – Supermarsu pelastaa silakat. (Lähde: Filmikamari)

Tietoa kasvattajalle

Supermarsu-elokuvassa on neuvokkaita lapsia ja eronsa esimerkillisesti hoitaneita vanhempia, jotka toimivat hyvinä roolimalleina monen ikäisille katsojille. Opettajat sen sijaan eivät kykene huomioimaan lasten välistä dynamiikkaa ja kiusaamista. Elokuva herättää ajattelemaan niin ympäristösuojelua kuin koulukiusaamistakin omaperäisellä, raikkaan huumorin sävyttämällä otteella. Animaatiota ja perinteistä, elävien näyttelijöiden kerrontaa yhdistävä elokuva pistää mielikuvituksen rullaamaan kuin marsun juoksupyörän.

Ystävyys on tarinan kantavia teemoja. Emilian ja Simon ystävyydessä on hankalia vaiheita, joissa punnitaan painaako vaakakupissa enemmän muiden miellyttäminen vai rohkeus olla oma itsensä. Lopulta myötätunto ja avuliaisuus palkitsevat. Tarinan linjat ja myönteiset viestit säilyvät selkeinä, vaikka mukaan mahtuu kutkuttavia hahmoja ja absurdeja käänteitä. Tärkein viesti on, että jokainen voi olla arjen supersankari – kiva kaveri niin ihmisille kuin silakoillekin.

Keskustelun tueksi

  • Mikä sai silakat aiheuttamaan kalabaliikin?
  • Lue Itämerestä ja sen saastumisesta esimerkiksi WWF:n sivuilta. Mitkä ongelmia Itämerellä on ja mistä ne johtuvat? Miten niitä voidaan estää?
  • Miksi Emilia ei uskalla puolustaa ystäväänsä Simoa kiusaajia vastaan? Miksi voi olla vaikeaa olla porukasta se, joka uskaltaa olla eri mieltä tai asettua ensimmäisenä syrjityn puolelle?
  • Toimivatko aikuiset (opettajat) sinusta hyvin kiusaamistilanteissa? Miten esimerkiksi liikunnanopettaja olisi voinut ehkäistä syrjintää liikuntatunneilla?
  • Mikä sinusta on hyvä tapa toimia, jos jotakuta kiusataan? Miksi on tärkeää, että muu ryhmä asettuu kiusaamista vastaan yhdessä?
  • Mikä on mielestäsi Emilian / Supermarsun tärkein supervoima?
  • Emilian äiti ei halua puhua omasta ulkonäöstään rumasti Emilian kuullen. Miksi on tärkeää, että vanhemmat eivät vähättele tai hauku itseään lasten läsnäollessa?
Kirjoittaja: Maija / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Supermarsu

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Supermarsu

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja