‹ Takaisin

Zoolander 2

4-6
7-9
10-12
13-15

Elokuvan synopsis

Legendaarinen Derek Zoolander (Ben Stiller) on maailman ainoa miesmalli, joka pystyy pelkillä poseerauksillaan pysäyttämään kiinalaisen heittotähden ja estämään pahaa neroa valtaamasta maailmaa. Edellisen elokuvan lopussa Zoolander ja mallikollega Hansel (Owen Wilson) jäivät nauttimaan työnsä hedelmistä “Derek Zoolanderin keskukseen lapsille, ketä ei osaa lukee hyvästi ja tahtoo oppii muutakin hyvästi”, ja Mugatu (Will Ferrel) joutui telkien taakse. 15 vuotta myöhemmin Derek ja Hansel ovat kuitenkin joutuneet painumaan maan alle, koska keskukseen iski katastrofi.

Kun erakoituneet, ikinuoret komistukset kutsutaan esiintymään huipputärkeään muotitapahtumaan Roomaan, he eivät voi vastustaa houkutusta. Sivistyksen parissa käy ilmi, että uuden muoti-imperiumin luojat ovat varsin omalaatuista väkeä ja muodin maailma on muuttunut dramaattisesti. Mikä vieläkin huolestuttavampaa, kaksikko värvätään pysäyttämään hengenvaarallinen salajuoni. Mikäli he epäonnistuvat, muotimaailman loiston päivät ovat lopullisesti ohi. Vain Derek ja Hansel voivat nyt pelastaa muodin! (Lähde: Finnkino)

Tietoa kasvattajalle

Zoolander 2 on stereotypioille ja pikkutuhmuuksille perustuva komedia, joka ei haasta tai yllätä katsojaa. Elokuva nauraa pienemmilleen – ei erityisen pahantahtoisesti, mutta siitä huolimatta ongelmallisesti.

Vuonna 2001 valmistuneen Zoolanderin jälkeen nykymaailma hahmottaa esimerkiksi sukupuolen ja seksuaalisuuden monimuotoisuutta yhä paremmin, ja sen myötä jatko-osa Zoolander 2 nauraa esineellistettyjen naisten ja klassisen neitihomon lisäksi muun muassa muunsukupuoliselle kummajaiselle. Hansin suhde ”orgioidensa” kanssa viitannee niin ikään yleiseen tietoisuuteen hiljalleen tuleviin polyamorisiin suhdemuotoihin, ja ”kalteva pinnan” argumentaatiovirheen henkeä kunnioittaen ryhmään on liitetty myös eläimiä.

Elokuvan kaavamaisuus näkyy myös Derek Zoolanderin pojan hahmossa. Tutun stereotyypin mukaisesti kauneus ja äly asetetaan vastakohdiksi, ja Derek Junior päätyy lihavana edustamaan ”virheellistä” ulkonäkötyyppiä.

Keskustelun tueksi

Yksinkertaistettuna lähtökohtana voidaan pitää sitä, että heikompien kustannuksella nauraminen on laiskaa ja vahingollista; aidosti rohkea huumori kohdistuu itseen tai valtaapitäviin. Vähemmistöihin kohdistuvan huumorin kannalta on hyvä muistaa, että tilastojen valossa jokaisen meistä tuttavapiirissä (tai vaikkapa elokuvateatterinäytöksessä) on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä – ja vielä enemmän vaikkapa ylipainoisia ihmisiä.

Alisteisessa asemassa oleviin kohdistuvasta huumorista voi keskustella esimerkiksi seuraavista kysymyksistä lähtien:

  • Miksi erilaisuudelle nauraminen ei ole hienoa?
  • Miksi miesmallin tyhmyydelle nauraminen ei ole niin paha asia kuin homon naismaisuudelle nauraminen?
  • Jos olisit muunsukupuolinen – siis henkilö joka ei koe olevansa mies eikä nainen – miten olettaisit suhtautuvasi All-hahmoon (suom. Kaikki)?
  • Miten elokuva esittää naiset? Entä homot (tai seksuaalivähemmistöt)? Entä All-hahmon (tai sukupuolivähemmistöt)?

Kauneuden ja älyn tai kauneuden ja sisäisen kauneuden vastakkain asettavaa stereotypiaa on myös hyvä purkaa. Erityisesti naisiin kohdistuvat kulttuuriset odotuksen samaan aikaan sekä vaativat ahtaita kauneusnormeja kohti ponnistelemista, että tuomitsevat saman ponnistelun turhamaisuutena. Ahtaita kauneusnormeja kritisoidessa hyvä varoa, ettei tule samalla esittäneeksi kauneusnormien mukaisia ihmisiä huonoina. Pohdittavia kysymyksiä voisivat olla vaikkapa:

  • Mitä haittaa stereotypia kauneuden ja älyn ristiriidasta aiheuttaa ja kenelle?
  • Miten Derek Juniorin lihavuus näyttäytyi elokuvassa? Miten hahmo tai tarina olisi ollut erilainen, jos Derek Junior olisi ollut laiha, mutta muuten samanlainen? Tai tyhmä, mutta muuten samanlainen?
Kirjoittaja: Myrtti / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Zoolander 2

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Zoolander 2

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja