Klassikkoarvio: Saiturin joulu

Elokuvan synopsis
Ebenezer Scrooge (Jim Carrey) aloittaa joululoman tavanomaisen saidasti ja halveksuen, haukkuen uskollista alaistaan (Gary Oldman) ja iloista sukulaispoikaa (Colin Firth). Kun Menneiden joulujen henki, Nykyisen joulun henki ja Tulevien joulujen henki vievät hänet silmiä avaavalle matkalle ja paljastavat totuuksia, joita vanha Scrooge on haluton kohtaamaan, hänen täytyy avata sydämensä kumotakseen vuosien pahantahtoisuuden ennen kuin on liian myöhäistä. (Lähde: Disney)
Tietoa kasvattajalle
Saiturin joulu perustuu Charles Dickensin kuuluisaan tarinaan (alkuperäiseltä nimeltään A Christmas Carol) vuodelta 1843. Dickens tunnetaan teoksistaan, jotka kuvaavat viktoriaanisen ajan yhteiskuntaa, ja häntä pidetäänkin yhtenä englanninkielisen kirjallisuuden suurista klassikoista. Saiturin joulua esitetään paljon näytelmänä, ja tarinasta on tehty myös useampi filmatisointi.
Vuonna 2009 ilmestynyt Robert Zemeckisin animaatioversio on hyvin synkkä, mutta palkitsee lopussa katsojansa.
Etenkin elokuvan alkupuoli on sekä visuaalisesti että tarinan osalta kolkko ja hetkittäin jopa kaamea. Saiturin joulu sisältää useamman pelottavan kohtauksen, joista yksi intensiivisimmistä liittyy Scroogen edesmenneen kollegan Marleyn kummitteluun.
Vastapainona nähdään lämminhenkisiä ja sydämellisiä kohtauksia, joista erityisesti Scroogen uskollisen työntekijän Bob Cratchitin perheen joulunvietto ja tämän pojan sairaus vetoavat tunteisiin.
Tyly ja pelätty Ebenezer Scrooge on pihi rahojensa ja ystävällisyytensä suhteen. Miksi hänestä on tullut niin kovasydäminen? Joulun henget ravistelevat saiturin ajatusmaailmaa ja jopa viikatemies kulkee Scroogen kintereillä, mutta elokuvan loppuratkaisu on sitäkin liikuttavampi ja valoisampi. Joulun ihme toteutuu kauniilla ja ajatuksia herättävällä tavalla.
Keskustelun tueksi
- Millaisen kuvan sait 1800-luvun englantilaisesta elämästä elokuvan perusteella? Millaista joulunvietto oli tuohon aikaan?
- Millaisia tunteita Scroogen toiminta herätti sinussa? Miten saituri muuttui elokuvan aikana?
- Mitä asioita eri joulujen henget halusivat opettaa Scroogelle? Minkä joulun merkitys mielestäsi vetosi päähenkilöön voimakkaimmin?
- Mikä elokuvan kohtaus oli pelottavin? Entä liikuttavin?
- Miten tiivistäisit elokuvan sanoman?
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Klassikkoarvio: Saiturin joulu
Katsojien kommentit elokuvasta Klassikkoarvio: Saiturin joulu
© Koulukino 2025
Vihreä: suositus. Ota kuitenkin aina riittävästi selvää elokuvasta etukäteen ja huomioi lapsesi persoonallisuus ja valmiudet.
Vaaleanvihreä: käytä harkintaa lapsen persoonallisuuden ja valmiuksien mukaan. Saatat joutua käyttämään ikärajajoustoa - harkitse silloin erityisen tarkkaan.
Harmaa: ei suositella. Elokuvan kerronta, teemat ja näkökulmat eivät sovi parhaiten tämän ikäiselle.
