Aya ja noita
Elokuvan synopsis
Nuori Aya asustelee lastenkodissa tuiki tietämättömänä oikean äitinsä maagisista voimista. Kodin lapset ja aikuiset tottelevat jostain syystä hänen kaikkia oikkujaan. Ayan elämä saa uuden käänteen, kun mystinen kaksikko adoptoi hänet luokseen. Diane Wynne Jonesin alkuteokseen perustuvan elokuvan on ohjannut Goro Miyazaki. (Lähde: Finnkino)
Tietoa kasvattajalle
Studio Ghibliltä on totuttu näkemään mielikuvitusta ja naurunystyröitä kiihottavia tarinoita noidista ja sen sellaisista – ja niin nähdään nytkin. Goro Miyazakin ohjaamassa elokuvassa noidat ja demonit vilistävät, mutta taustalta löytyy lopulta arkinen nuoren tytön kasvutarina. Elämä orpona ei ole aina helppoa, mutta neuvokas Aya onnistuu aina kääntämään hankalatkin tilanteet voitoksi. Tarina onkin sukua Vihervaaran Annan kaltaisille “orpoklassikoille.” Vaikeuksien kautta uuteen perheeseen päässyt lapsi voittaa kasvattivanhemmat puolelleen. Runsas huumori pehmittää painavaa aihetta ja elokuvan henki on aina optimistinen.
Elokuvan päähenkilö Aya on nokkela ja sinnikäs nuori tyttö, joka tarttuu reippaalla otteella toimittamiinsa asioihin. Hän on alati utelias ja rohkea sankari, joka vääryyttä koettuaan ei jää lepäämään laakereilleen, vaan yrittää toverinsa avustuksella muuttaa asiat paremmaksi. Joskus onnistuen, joskus epäonnistuen – mutta aina uudestaan yrittäen. Kun Aya haluaa oppia taikomaan, hän pyrkii päämääräänsä kaiken nokkeluutensa voimalla. Ayassa on aimo annos peppipitkätossumaista anarkiaa ja sinnikkyyttä.
Elokuvassa on kauhukomedian aineksia, ja esimerkiksi Ayan ottovanhemmat saattavat olla liian pelottavia ilmestyksiä pienimmille katsojille. Myös takaumat saattavat jäädä epäselviksi perheen pienemmille. Elokuvassa ei ole varsinaisia pahiksia, mutta kestää aikansa, että se selviää katsojalle. Henkilöhahmot, joita ei voi palauttaa liian yksinkertaiseen hyvä/paha -asetelmaan, vaativat katsojalta jo jonkinlaista medialukutaitoa – kuten myös tarinan äkkiväärä ja musta huumori.
Keskustelun tueksi
- Millaista huumoria elokuvassa on? Mikä oli mielestäsi hauskin kohta?
- Entä mikä oli mielestäsi elokuvan jännittävin kohta? Voiko Aya ja noita olla mielestäsi liian pelottava joillekin katsojille? Miksi?
- Mitkä ovat Ayan vahvuudet? Miten hän selviää haastavista tilanteista?
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Aya ja noita
Katsojien kommentit elokuvasta Aya ja noita
Isabella
Arvioijan ikä: 22
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 7
Todella ruma.
Arvioijan ikä: 18
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 9
Tarina loppuu ennen kuin ehtii alkaakaan
Arvioijan ikä: 17
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 8
© Koulukino 2024