‹ Takaisin

Babyteeth

4-6
7-9
10-12
13-15
ajatuksia herättävätunnetaitoja ruokkiva

Elokuvan synopsis

Babyteeth on herkkä ja koskettava draama perheestä, jonka teini-ikäinen tytär Milla on vakavasti sairas. Kun Milla alkaa hengailla itseään useamman vuoden vanhemman pahan pojan Moseksen kanssa, ei vanhemmilta riitä suhteelle ymmärrystä. Moses kuitenkin onnistuu sytyttämään Millan kateissa olleen elämänjanon ja vanhemmat joutuvat punnitsemaan uudelleen sitä, mikä Millalle – ja koko perheelle – onkaan lopulta tärkeintä. Perheen elämänilo tuntuu pulppuavan tragedian äärellä kirkkaampana ja voimakkaampana kuin milloinkaan. (Lähde: Atlantic Film)

Tietoa kasvattajalle

Australialaiselokuva Babyteeth on tunteikas draama perheestä, kuolemanpelosta, elämänhalusta ja riippuvuuksista.

Vauraan, ulkoisesti menestyneen perheen tragedia avautuu katsojalle hienovaraisesti. Vakava sairaus varjostaa päähenkilö Millan elämää, mutta päällimmäisenä on vahva elämänjano ja sen ilmaisuna pakkomielteinen rakkaus Moses-nimiseen hulttioon, jolla on oma varjonsa päihderiippuvuussairauden muodossa. Elokuva tutkii myös dynamiikkaa perheessä, joka kipuilee kuoleman uhan, tyttären kapinan ja villin elämänjanon kanssa.

Elokuvassa kuvataan riipaisevasti perheen surua ja pelkoa, mutta myös elämän huimaavaa kauneutta ja ensirakkauden palavia värejä. Hukassa olevat vanhemmat ja isättömyyttä oireileva Moses eivät pysty kohtaamaan tunteitaan ja pakenevat lääkkeisiin ja päihteisiin. Vakavasti sairas Milla tuntuu olevan ainoa, joka tarttuu täysillä elämään.

Keskustelun tueksi

  • Millainen elokuvan perhe on ja millainen kuvittelet sen olleen ennen Millan sairastumista?
  • Mitä eroa on rakkaudella ja pakkomielteellä?
  • Millä tavalla rakkaus vastaa Millan vapauden kaipuuseen?
  • Sekä Moses että Milla ovat omalla tavallaan sairaita. Millainen sairaus päihderiippuvuus on?
  • Mitä katsoja saa tietää Moseksesta? Mitä hänelle on tapahtunut? Miten hän kohtelee perhettään? Miksi hänen äitinsä ei halua häntä kotiin? Mikä on mahtanut johtaa hänen sairastumiseensa päihderiippuvuuteen?
  • Mikä Moseksessa vetosi Millaan?
  • Millan ja Moseksen suhde ei näyttäydy kovinkaan tasapainoisena ja se on monella tapaa vahingollinen. Millainen on terve ja tasa-arvoinen parisuhde?
  • Miksi Millan vanhemmat eivät halunneet Millan olevan Moseksen kanssa? Entä miksi he lopulta myöntyvät ottamaan Moseksen luokeen?
  • Millan vanhemmat kamppailevat omien surun, menetyksen pelon ja syyllisyyden tunteidensa kanssa. Miten he reagoivat ja millaisia selviytymiskeinoja heillä on?
  • Elokuvan nimi Babyteeth tarkoittaa maitohampaita. Mistä elokuvan nimi tulee?
  • Elokuva on myös kasvukertomus – ketkä kaikki elokuvan aikana kasvavat ja millä tavalla?
  • Miten läheisen menettämisestä aiheutuvasta surusta voi selvitä? Lisätietoa Mieli Ry:n sivuilta sekä Naakkapoika -elokuvan oppimateriaalista.
Kirjoittaja: Marjo / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Babyteeth

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Babyteeth

Arvioijan ikä: 28

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 15



© Koulukino 2023