Väkivaltaviihde kiehtoo lapsiakin - miten suhtautua?

Kuva elokuvasta Lego Elokuva (The LEGO Movie, 2014)

Lasten pääsyä mahdollisten haitallisten sisältöjen äärelle pyritään rajoittamaan ikärajoilla. Väkivaltainen sisältö on yksi haitallisuusperusteista, joiden avulla elokuvien ja pelien ikärajoja luokitellaan. Kuvaohjelmien ikärajat perustuvat lakiin ja tarjoavat vanhemmille työkaluja lasten suojaamiseen haitallisilta sisällöiltä.

Valvonnasta ja ikärajoista huolimatta lapsi voi nähdä väkivaltaa joko ikärajojen puitteissa tai niiden ulkopuolella. Monet lapset kiinnostuvat väkivaltasisällöistä itse ja hakeutuvat niiden äärelle, kuten eräs juuri kirjoittamaan oppinut pikkupoika, jonka äiti löysi googlaamasta ”tapeluvideoita”.

Väkivaltaiset mediasisällöt saattavat myös saada jatkoa leikeissä ja itse tehdyissä videoissa. Ylen artikkelissa “Pää halkeaa ja veri lentää videolla – miksi väkivalta viehättää lapsia?” muistutetaan, että lasten väkivaltafantasioilla on paikkansa esimerkiksi vaikeiden aiheiden prosessoinnissa. Jutussa haastatellun Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkäri Elina Hermansonin mukaan ihmisillä on sisäänrakennettu tarve käsitellä pelkoa herättäviä asioita, jotta pelot laantuisivat. Tabuista vaikenemalla ja ne kieltämällä saadaan ahdistus vain kasvamaan.

Elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon on käsitellyt väkivallan viehätystä kirjassaan Väkivallan lumo – elokuvaväkivallan kauheus ja viihdyttävyys (Like, 2010). Bacon pohtii, millaisin tarpeisiin väkivallan kuvaukset vetoavat ja miksi viihdeväkivallasta nautitaan, vaikka väkivaltainen käyttäytyminen koetaan todellisuudessa vastenmieliseksi ja tuomittavaksi. Fiktiivinen väkivalta on aina ollut olennainen osa taidetta ja viihdettä marttyyrilegendoista Grimmin satuihin, ja väkivaltaviihteellä on ollut omat psykologiset ja kulttuuriset käyttötarkoituksensa: erilaiset väkivallan kuvaukset voivat tuoda esiin oikean ja väärän eroja ja hyväksyttäviä tapoja hallita ihmiselle luontaisia aggressiivisia impulsseja.

Vinkkejä mediaväkivallan käsittelyyn kotona:

• Mitä väkivalta on? Millaista väkivaltaa olet nähnyt kuvaohjelmissa? Onko väkivalta aina fyysistä? Voiko väkivalta olla joskus humoristista? Millaisen väkivallan näkeminen tuntuu pahalta?
• Oletko joskus nähnyt jotain, mikä on jäänyt vaivaamaan? Miten sellaisessa tilanteessa kannattaisi toimia? Turvallisen aikuisen kanssa puhuminen helpottaa ahdistusta.
• Kun näette väkivaltaa esimerkiksi elokuvassa, keskustelkaa siitä: oliko väkivalta oleellista juonen kannalta? Käytettiinkö väkivaltaa konfliktitilanteiden ratkomiseen? Olisiko ristiriidat voitu ratkaista jollain muulla tavalla?
• Jos lapsen tai nuoren ymmärrys väkivallan seurauksista huolestuttaa, voi hänen kanssaan ottaa puheeksi erot fiktiivisen ja todellisen väkivallan välillä. Edellä mainitussa Ylen jutussa Aseman Lapset ry:n hankepäällikkö Heikki Turkan mukaan kiinnostuksesta väkivaltaviihteeseen kannattaa huolestua, jos lapsen tai nuorten tunnetaidoissa ja kyvyssä tuntea empatiaa on puutteita. Ottamalla väkivallan todelliset seuraukset puheeksi voi selvittää, ymmärtääkö lapsi toden ja fiktion eron ja samalla vahvistaa lapsen tunnetaitoja.
• Konkreettisia esimerkkejä mediaväkivallan fiktioluonteesta tarjoaa Nyt-liitteen artikkeli “Tuleeko ihmiselle kylmä ennen kuolemaa? Tässä ovat elokuvaväkivallan 7 kliseetä, lääkäri kertoo, mitkä ovat totta”. Jutussa selvitetään, miten elokuvaväkivalta vastaa todellisuutta. Esimerkiksi toimintaelokuvien sankarit eivät todellisuudessa selviäsi lukuisista mojovista nyrkin iskuista, sillä kasvoluut eivät ole kovin kestäviä.
• Menetelmäopas ”Musta on siistii kun luut murskaantuu” – Oppitunteja mediaväkivallasta yläkouluun sisältää harjoitteita, joiden kautta käsitellään väkivaltaa mediassa. Vaikka opas on laadittu koulua ajatellen, sitä voi hyvin soveltaa myös kotioloissa. Opas sisältää myös tietoa mediaväkivallasta sekä Koulukinon tekemän osuuden elokuvaväkivallasta ja sen käsittelystä.

Marjo Kovanen
Kirjoittaja toimii tuottajana Koulukino ry:ssä

Tallenna

© Koulukino 2024