JP ja murtovaras
Elokuvan synopsis
Sallikkalan kuntaa piinaa sarja murtovarkauksia, ja luvattomalle yöseikkailulle lähtenyt lapsikolmikko luulee nähneensä varkaan itse teossa. Ollin, Rutun ja Minnin kesäloma saa aivan uuden käänteen, sillä heidän on perustettava salapoliisitoimisto ja ratkaistava juttu — jos vanhemmat saisivat tietää, luvassa olisi loppukesäksi ainakin ”kaverikielto, pelikielto, karkkikielto ja puhelinkielto”.
JP ja murtovaras -elokuva perustuu Tytti Salon kirjoittamaan samannimiseen lastenromaaniin (Päivä, 2019). Kyse on hauskasta lastendekkarista, joka sisältää paljon hersyvää huumoria ja jännitystä. Jännittävissä tilanteissa lapsikolmikko Olli, Ruttu ja Minni laittavat käytäntöön seurakunnan kesäleirillä oppimaansa ja rukoilevat Jeesukselta apua. Näin elokuvassa käsitellään lapsenmielisesti myös kristillisiä teemoja, kuten uskoa ja rukousta. (Lähde: Black Lion Pictures Oy)
Tietoa kasvattajalle
9-vuotiaat kaverukset Olli ja Ruttu viettävät kesälomaa yhdessä. Valitettavasti Ollin rasittava pikkusisko, 6-vuotias Minni, on myös otettava mukaan leikkeihin. Kolmikko pelaa kuitenkin hienosti yhteen, kun yöllisen retken jälkeen on selvitettävä ilmielävän murtovarkaan henkilöllisyys.
Reippaat ja toimeliaat lapset saavat tilaisuuksia osoittaa rohkeuttaan ja kokea onnistumisia lapsentasoisella kesäseikkailullaan. Uskovaisen perheen vesat Olli ja Minni käyttävät apunaan myös rukousta, mikä onkin yksi elokuvan keskeisistä elementeistä. Elokuvan nimessä esiintyvä JP ei ole henkilö, vaan lasten salapoliisitoimiston uusi nimi – Jeesuksen poliisit.
Ensiminuuteista ei välttämättä arvaisi, että kyseessä on lastenelokuva, sen verran jännittävästi murtovaras hiippailee pimeässä omakotitalossa. Äänisuunnittelun avulla elokuvan muistakin jännittävistä kohtauksista on saatu melko voimakkaita. Kokonaisuutena JP ja murtovaras on silti turvallinen ja selkeä, lapsille tehty elokuva.
Keskustelun tueksi
- Mitä rukoileminen on ja miten se tapahtuu? Miksi jotkut rukoilevat ja jotkut eivät? Miksi rukous on tärkeä asia Ollille ja Minnille? Entä mitä Ruttu ajattelee rukoilemisesta?
- Miksi kaverusten pitää ottaa myös pikkusisko mukaan leikkeihin? Miksi joskus voi olla vaikea huomioida omia perheenjäseniä?
- Kuka on mielestäsi elokuvan rohkein hahmo ja miksi? Missä tarinan tilanteissa tarvitaan rohkeutta?
- Millaisia rangaistuksia Ollin ja Minnin vanhemmat langettavat lapsille (esim. pelikielto, trampoliinikielto, karkkikielto)? Millaisia seuraamuksia sinun perheessäsi on? Millaisissa tilanteissa niitä käytetään?
- Millainen elokuvan pahis, murtovaras on? Mitä saamme tietää hänestä?
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta JP ja murtovaras
Katsojien kommentit elokuvasta JP ja murtovaras
Arvioijan ikä: 44
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 10
© Koulukino 2024