‹ Takaisin

Kanakani ja tuomion hamsteri

4-6
7-9
10-12
13-15
hyviä roolimallejalämminhenkinenmielikuvitusta rikastuttava

Elokuvan synopsis

Kanakani on kuuluisan seikkailijan, kuningas Kaarlen, adoptoitu poika. Syntyjään hän on erilainen kuin muut: puoliksi kana, puoliksi kani. Nuorena ei ole helppoa erottua joukosta, joten Kanakani yrittää piilotella kanamaisia koipiaan muiden katseilta.

Kanakanin suurin haave on tulla seikkailijaksi kuten isänsä. Kun kuninkaan ilkeä veli Arvid uhkaa kaapata vallan, Kanakani huomaa tilaisuutensa tulleen. Uskollisen ystävänsä kilpikonna Hugon ja oppaaksi ryhtyvän haisunäätä Merin kanssa hän lähtee etsimään kadonnutta tuomion hamsterin valtikkaa, joka antaa kantajalleen uskomattomat voimat. Pelastaakseen valtakunnan heidän on saatava valtikka käsiinsä ennen kuin pahantahtoinen Arvid-setä löytää sen.

Seikkailun aikana Kanakanille selviää, että sankaritöissä voi olla etua siitä, että on ainutlaatuinen. Lämminhenkinen ja vauhdikas Kanakani ja tuomion hamsteri on samojen tekijöiden käsialaa kuin Bigfoot – Isojalan perhe ja Corgi – Kuningattaren koiranpentu. (Lähde: Finnkino Oy)

Tietoa kasvattajalle

Innokkaan ja seikkailunhaluisen Kanakanin elämää rajoittaa ulkonäköön liittyvä epävarmuus. Seikkailuun heittäytyessään hän kuitenkin vähitellen oppii erilaisuuden olevankin häpeän sijaan voimavara, ja myös sen, että itse kullakin on omat salaiset, epävarmat kohtansa.

Elokuvan vauhdikas ja lämminhenkinen tarina on ammentanut inspiraatiota Indiana Jones -tyyppisistä seikkailuelokuvista. Teemoina ovat yhteistyön ja ystävyyden voima sekä erilaisuuden ja itsensä hyväksyminen. Tarinassa käsitellään myös kiusaamista ja sitä, miltä tuntuu tulla yhteisöön ulkopuolisena ja eri näköisenä kuin muut.

Elokuva sisältää jonkin verran jännitystä ja läheltä piti -tilanteita. Hahmot uhkaavat toisiaan muun muassa veitsellä, ja monta kertaa ollaan kirjaimellisesti kuilun partaalla. Mukana on myös päähenkilöä uhkaavia, hieman pelottavan näköisiä pahishahmoja. Huumori ja onnellinen loppu kuitenkin keventävät katselukokemusta.

Keskustelun tueksi

  • Minkälainen perhe Kanakanilla oli? Keitä siihen kuului?
  • Miltä luulet Kanakanista tuntuneen, kun kaupungissa ei ollut yhtään samannäköistä lasta kuin hän? Miten muut suhtautuivat asiaan?
  • Miten sinä kannustaisit nuorta Kanakania? Hän itse tuntui keskittyvän kovasti ulkonäköönsä, mutta millaisia hienoja luonteenpiirteitä tai erityistaitoja hänellä mielestäsi oli?
  • Elokuvassa useampikin hahmo tuntee olevansa erilainen kuin muut. Millä eri tavoin Kanakani, Arvid, Meri ja Hugo ovat käsitelleet ja ratkaisseet omiin epävarmuuksiinsa liittyviä tunteita?
  • Kanakani häpesi tarinan aluksi jalkojaan ja sulkiaan. Onko sinusta koskaan tuntunut samalta? Mitkä sinun ominaisuutesi tekevät sinusta ainutlaatuisen?
Kirjoittaja: Jenni / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Kanakani ja tuomion hamsteri

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Kanakani ja tuomion hamsteri

Paljon toimintaa

"Elokuvassa oli paljon toimintaa, jännittäviä kohtauksia ja seikkailua. Sinällään elokuva sisälsi huumoriakin, mutta se ei riittänyt peittämään alleen jännittävää miljöötä ja sitä, että jännittäviä kohtauksia tuli paljon peräkkäin läpi koko elokuvan. Vähän vajaa kuusivuotiaalle elokuvasta jäi lopulta paha mieli."
Maria

Arvioijan ikä: 31

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 7



© Koulukino 2024