Kätyrit: Grun tarina
Elokuvan synopsis
Tänä kesänä maailmanhistorian menestynein animaatioelokuvasarja jatkuu tarinalla siitä, miten maailman mahtavin superroisto tapasi apulaisensa kätyrit, loi elokuvamaailman ilkimysmäisimmän joukkion ja otti yhteen hurjista hurjimman rikollismahdin kanssa elokuvassa Kätyrit: Grun tarina.
Kauan ennen kuin hänestä tulee pahuuden mestari, Gru on 1970-luvun esikaupunkialueella asuva 12-vuotias poika, joka juonii maailmanvalloitusta kellarissaan, tosin huonolla menestyksellä. Kun Gru törmää Kätyreihin, joihin kuuluvat Kevin, Stuart, Bob ja Otto – tuorein kätyri, jolla on hammasraudat ja epätoivoinen halu miellyttää – tämä perin kummallinen perhe yhdistää voimansa. Yhdessä he rakentavat ensimmäisen luolansa, suunnittelevat ensimmäiset aseensa ja alkavat valmistella ensimmäisiä tehtäviään.
Kun pahamaineinen supervorojen superryhmä Konnakuusikko erottaa johtajansa – joka on legendaarinen taistelulajimestari Willi Koukku – Gru, heidän innokkain ihailijansa, pyrkii ryhmän tuoreimmaksi jäseneksi. Konnakuusikko ei ole vaikuttunut pienenpuoleisesta konnakokelaasta, mutta sitten Gru päihittää heidät oveluudessa (ja suututtaa heidät), ja yhtäkkiä hän huomaa olevansa pahuuden perikuvien verivihollinen. Kun Gru on pakosalla, Kätyrit turvautuvat kungfu-taitoihin voidakseen pelastaa hänet. Näin Gru huomaa, että pahiksetkin kaipaavat joskus ystävien apua.
Kätyrit: Grun tarina sisältää enemmän päätähuimaavaa toimintaa kuin yksikään toinen Illumination-elokuva, ja elokuvasarjan huisi huumori jyllää jälleen. Nyt hillittömien hahmojen joukko karttuu uusilla tulokkailla. Konnakuusikon viileän itsevarma johtaja on Disco Donna, jonka vyöketju muuttuu vaaralliseksi diskopalloaseeksi. Nihilistisellä Saksi-Jeanilla on kättä pidempänä (kirjaimellisesti) jättimäinen mekaaninen hummerinsaksi. Nunnachakulla on vaaralliset nunchakut nunnankaapunsa kätköissä. Ruotsalainen rullaluistelumestari Svedunaattori hoitelee viholliset luistinpiikkiensä ja kierrepotkujensa avulla. Mahtikouralla jättimäiset rautakädet, jotka ovat vaaraksi muille ja taakaksi hänelle itselleen.
Elokuvassa ovat mukana myös nuori tohtori Nefario, lupaava hullu tiedemies, mestari Chow, akuhoitaja ja suuri kungfu-mestari sekä Grun sietämättömän itsekeskeinen äiti. (Lähde: Finnkino Oy)
Tietoa kasvattajalle
Itse ilkimys –elokuvien sivuhahmoina toimivat kätyrit (minions) ovat saaneet jo toisen oman elokuvansa. Kätyrit: Grun tarina kertoo 12-vuotiaasta Grusta, jonka toiveammatti on superroisto.
Lapsenomaisuutta Grusta ei liiemmin löydy. Keltaiset kätyrit sen sijaan käyttäytyvät usein luonnonlapsen tavoin, mistä kumpuaa elokuvaan myös runsaasti huumoria. Vauhdikkaalla törmäilykomiikalla ja kepeällä sarjakuvaväkivallalla maustettu tarina onkin oikeastaan kuin kokoelma kätyri-sketsejä.
Tarinan ytimessä on hyväntahtoisten kätyrien järkähtämätön uskollisuus. Kätyrit ovat valmiita pelastamaan Grun pulasta hinnalla millä hyvänsä – jopa silloin, kun Gru itse näyttää jo hylänneen kätyrinsä. Gru oppii, ettei superrikollinenkaan voi pärjätä yksin.
Keskustelun tueksi
- Mikä oli mielestäsi elokuvan hauskin kohta?
- Gru kertoo elokuvassa iäkseen 12 vuotta. Mistä huomaat, että hän on vielä lapsi? Mitä lapselle tavallisia asioita hän ei tee?
- Kuka tai ketkä olivat elokuvan pahiksia? Millaisia he olivat? Entä oliko rikollisen urasta haaveileva Gru mielestäsi pahis? Miksi tai miksi ei?
- Gru käyttää elokuvassa limapyssyä. Keksi oma supervekotin! Miten se toimii? Mihin kaikkeen sitä voi käyttää?
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Kätyrit: Grun tarina
Katsojien kommentit elokuvasta Kätyrit: Grun tarina
Ei ainakaan rakentava
Arvioijan ikä: 52
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 16
Ei kovin hyvä elokuva.
Arvioijan ikä: 16
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 8
Hyvä... ...jos olet ala-asteella.
Arvioijan ikä: 45
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 1
Arvioijan ikä: 8
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 7
© Koulukino 2024