‹ Takaisin

Kätyrit - Minions

4-6
7-9
10-12
13-15

Elokuvan synopsis

Yksisoluisina eliöinä alkunsa saaneet kätyrit ovat käyneet läpi monta kehitysvaihetta. Heidän elämäntehtävänsä on yksikertainen: toimia kaikkein ilkeimpien ilkimysten pikku apulaisina! Kätyrit ovat palvelleet lukuisia pomoja aina Tyrannosaurus Rexistä Napoleoniin. Pahalla on kuitenkin tapana saada palkkansa, ja lopulta kätyrit jäävät tyystin ilman isäntää. Toimettomina ne menettävät elämänhalunsa ja masentuvat. Kätyrillä nimeltä Kevin on kuitenkin suunnitelma. Hän, nuori kapinallinen Stuart ja pikku Bob lähtevät maailmalle etsimään uutta ilkimystä, jota koko heimo voisi palvella. (Lähde: Filmikamari)

Tietoa kasvattajalle

Itse ilkimys -elokuvista tutut keltaiset Kätyrit ovat kaikessa söpöydessään ensisijaisesti hauskoja, perinteisiä huumorin keinoja hyväkseen käyttäviä hahmoja. Elokuvan tyyli on tuttu aikaisemmista elokuvista, joissa sympaattiset Kätyrit säheltävät enemmän tai vähemmän ilkeiden ihmishahmojen – tavallisesti rosvojen – joukossa ja aiheuttavat kommelluksia niin itselleen kuin ihmisillekin. Kohellusanimaatiota maustavat teemat ystävyydestä, läheisen yhteisön voimasta ja yksilön tärkeydestä suhteessa yhteisöönsä. Taustalla tarkastellaan myös hyvyyden ja pahuuden käsitteitä.

Omassa elokuvassaan Kätyrit etsivät isännäkseen maailman ilkeintä konnaa. Kätyrit eivät itsessään ole ilkeitä, eikä sille, miksi ne alun perin päätyivät palvelemaan juuri pahiksia, anneta seltystä. Alun hupaisassa prologissa kerrotaan, että uskollisuudestaan huolimatta ne eivät ole kovin hyviä tehtävässään, sillä isännille on tapana käydä vähän huonosti – usein melko väkivaltaisesti. Elokuvassa on jonkin verran myös äänekkäitä ja nopeatempoisia toimintakohtauksia.

Toisilleen lojaalit Kätyrit toimivat tiiviinä yhdyskuntana, jossa yksilöt eivät pääse erottumaan toisistaan. Myöskään sukupuolten välisiä eroja ei ole, mutta kaikilla nimetyillä Kätyreillä on miehen nimi. Niiden puhuma kieli on hupaisaa siansaksaa, minkä vuoksi ilmeet ja teot kertovat katsojalle niiden välisestä kommunikaatiosta dialogia enemmän.

Keskustelun tueksi

  • Miksi kiltit Kätyrit haluavat palvella juuri ilkimyksiä? Onko pahuus jotenkin kiehtovampaa kuin hyvyys?
  • Keitä kuuluu sinun tärkeimpään lähipiiriisi? Voisitko itse Stuartin, Kevinin ja Bobin tapaan tehdä jotain sellaista, mikä olisi hyväksi juuri sinun lähipiirillesi?
  • Kaikilla kätyreillä on miehen nimi. Minkä nimisiä naispuoliset kätyrit voisivat olla?
  • Kätyreillä on hauska, oma kielensä. Koita itse keksiä uusia, kuvaavia sanoja! Voit myös keksiä kokonaan oman kielen.
Kirjoittaja: Helinä / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Kätyrit - Minions

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Kätyrit - Minions

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja


© Koulukino 2024