Klassikkoarvio: Yksin kotona
Elokuvan synopsis
McCallisterin perhe lähtee Ranskaan joulunviettoon. Perheen 8-vuotias poika Kevin (Macaulay Culkin) jää vahingossa kotiin Yhdysvaltoihin ja viettää itsekseen ikimuistoisen joulun samalla kun murtovarkaat tekevät kaikkensa päästäkseen McCallisterien kotitaloon. Elokuvan on ohjannut Chris Columbus (Harry Potter ja viisasten kivi, Mrs. Doubtfire – isä sisäkkönä) ja käsikirjoittanut John Hughes (Breakfast Club, Vaihdetaan vapaalle, Ferris). Seikkailulliset musiikit on säveltänyt John Williams.
Tietoa kasvattajalle
Yksin kotona yhdistelee perhe-elokuvaa, vauhtikomediaa ja lämpöistä jouluseikkailua rempseällä otteella.
Kevin on vilkkaan perheen kuopus, jota joulukiireessä ja matkavalmistelujen tohinassa ei ehditä kuunnella – nimitellä kylläkin. 90-luvun amerikkalaisen perhe-elokuvan rempseyttä edustavat alati nahistelevan perheen lisäksi mm. isoveljen aarteiden joukosta löytyvä pornolehti ja naapurin vanhuksen huhuttu murhateko.
Kun Kevin jää vahingossa yksin kotiin jouluksi, on hänen ensimmäinen reaktionsa riemu: vihdoinkin oma rauha ja omat säännöt! Lapsen joutumista eroon vanhemmistaan käsitellään lähinnä äidin ja isän reaktioiden kautta, ja elokuvan kepeä ote vakuuttaa katsojalle, että todellista vaaraa tai murhetta ei ole.
Kevin päättää olla rohkea ja pääsee osoittamaan neuvokkuutensa toden teolla, kun hölmöt murtovarkaat alkavat piirittää taloa. Tuloksena on humoristinen mutta myös sangen väkivaltainen toimintajakso, jossa varkaat joutuvat lapsen virittämiin ansoihin ja satuttavat itsensä pahasti monin eri tavoin. Lopulta apuun rientää myös aikuinen, mikä osaltaan lisää turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta katsojassa. Seikkailun päätteeksi Kevin toteaa, että kyllä perhe on paras, vaikka hän pärjää hienosti yksinkin.
Keskustelun tueksi
- Mitä kaikkea kivaa Kevin teki, kun hän huomasi jääneensä yksin? Mitä sinä tekisit, jos saisit tehdä kokonaisen päivän ajan ihan mitä huvittaa?
- Mikä oli mielestäsi elokuvan hauskin kohta?
- Mitä Kevin pelkäsi omassa kodissaan? Miten peloista voi selvitä? Miten Kevin selvisi pelottavasta kellarista ja sen polttouunista? Entä millaisia neuvoja Kevin antoi iäkkäälle naapurilleen pelottaviin tilanteisiin?
- Miksi Kevin toivoi, että hänen ei tarvitsisi olla perheensä kanssa? Mitä neuvoja antaisit Kevinille ja hänen perheelleen?
- Mikä tekee Yksin kotona –elokuvasta jouluelokuvan? Mitä jouluisia asioita huomasit elokuvassa? Puuttuiko elokuvasta jokin sinulle tärkeä, jouluinen asia?
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Klassikkoarvio: Yksin kotona
Katsojien kommentit elokuvasta Klassikkoarvio: Yksin kotona
© Koulukino 2024