Kubo ja samuraiseikkailu
Elokuvan synopsis
Kubo ja samuraiseikkailu on kuvitteelliseen Japaniin sijoittuva eeppinen toimintaseikkailu animaatiostudio Laikalta (mm. Boksitrollit ja Coraline). Nokkela ja hyväsydäminen Kubo elättää itsensä kertoilemalla tarinoita pienen rannikkokaupunkinsa asukkaille, muun muassa ystävilleen Hosatolle, Akihirolle ja Kameyolle. Kubon hiljaiselo saa äkillisen lopun, kun hän tulee kutsuneeksi menneisyydestä hengen, joka laskeutuu taivaista langettamaan muinaista kostoa.
Kubon on pelastettava perheensä ja ratkaistava kaatuneen samurai-isänsä arvoitus. Hän kohtaa pakomatkallaan kaksi uutta ystävää, Apinan ja Kuoriaisen. Maagisen shamisen-soittimensa avulla hänen on päihitettävä jumalia ja hirviöitä, joiden joukossa ovat kostonhimoinen kuningas ja pahat kaksossisarukset. Onnistuuko Kubo selvittämään verenperintönsä salaisuudet, yhdistämään perheensä ja täyttämään sankarin kohtalonsa? (Lähde: Finnkino)
Tietoa kasvattajalle
Japanilaisista myyteistä ja kansantaruista ammentava seikkailu kertoo huolenpidosta, päättäväisyydestä, rohkeudesta ja menetykestä. Kubo ja samuraiseikkailu tarjoaa ikärajan puitteissa runsaasti jännitystä, kuoleman uhkaa ja kauhuelementtejäkin. Vakavia teemoja pehmennetään huumorin ja tarinoinnin avulla.
Elokuvan alussa nuori Kubo-poika hoivaa äitiään, joka vaikuttaa kärsivän vakavasta masennuksesta. Seikkailu alkaa, kun Kubo menettää äitinsä ja lähtee etsimään kolmea taianomaista esinettä – miekkaa, haarniskaa ja kypärää – joiden on määrä suojella häntä omalta isoisältään ja kahdelta tädiltään. Oppaana ja apuna matkalla on puhuva apina, muistinsa menettänyt kuoriaissoturi ja ihmeitä tekevä soitin. Road movie -elokuville tyypillisesti Kubo oppii matkan varrella paljon itsestään ja juuristaan.
Keskustelun tueksi
- Millainen tyyppi elokuvan päähenkilö Kubo on? Missä asioissa hän on hyvä?
- Perhe ja suku merkitsevät Kubolle sekä huolenpitoa että hengenvaaraa. Miltä sinusta tuntuu se, että juuri Kubon oma isoisä ja äidin sisaret tahtovat Kubolle pahaa?
- Muistele, mitä Kuukuninkaalle tapahtuu elokuvan lopussa. Miten paljon se, kuinka muut meihin suhtautuvat, vaikuttaa siihen, millaisia ajattelemme olevamme?
Linkkivinkkejä:- Miten puhua lapselle vanhemman masennuksesta?(Yle Vanhemmuus 2.3.2011)
- Millaiset tekijät suojaavat lasta, kun joku perheenjäsen sairastaa masennusta? (Mielenterveysomaisten keskusliitto Finfami ry)
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Kubo ja samuraiseikkailu
Katsojien kommentit elokuvasta Kubo ja samuraiseikkailu
Lähes täydellinen
Arvioijan ikä: 13
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 11
Jännittävä elokuva
Arvioijan ikä:
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa?
© Koulukino 2024