‹ Takaisin

Kuka pelkää puudelia

4-6
7-9
10-12
13-15
hyviä roolimallejamielikuvitusta rikastuttavaonnistumisen kokemuksia

Elokuvan synopsis

Kuka pelkää puudelia on Jayne Lyonsin samannimiseen romaaniin perustuva australialainen animaatioelokuva nuoresta Freddy Lupinista, pystytukkaisesta teinipojasta ja korkea-arvoiseen ihmissusien sukuun kuuluvasta perijästä. Menetettyään isänsä Freddy päättää, että hänestä tulee susimaisin ihmissusi ja kaupunkinsa katuja partioiva ja ihmisiä pelastava yön kuningas, kuten isästään. Suuret suunnitelmat menevät kuitenkin mönkään ja Freddy huomaa olevansa pelottava… puudeli.

Nyt hänellä on aikaa seuraavaan kuun nousuun todistaa, että puudelinpehmeän ulkokuoren alla sykkii suden sydän. Ajan lisäksi on taisteltava vallanhimoisia sukulaisia vastaan, väisteltävä rankkureita ja löydettävä taianomainen kuukivi. Taisteluparina on onneksi Batty, neuvokas tyttökoira ja katujen kasvatti. (Lähde: Cinemanse)

Tietoa kasvattajalle

Puudelina ihmissusien joukkoon joutuminen on kova paikka teini-ikäiselle Freddylle. Suurten odotusten mureneminen, selviytyminen oudossa tilanteessa ja oman tien löytäminen ovatkin tämän elokuvan teemoja.

Freddy saa uusia liittolaisia oman perheensä ulkopuolelta ja huomaa, ettei ulkomuoto vaikuta ystävyyteen tai sankaruuteen. Elokuva on vauhdikas ja paikoin jännittävä, kun koirat, ihmiset ja ihmissudet ottavat yhteen.

Ihan pienimpiä lapsia ajatellen kannattaa huomioida elokuvan lukuisat tappelukohtaukset, joissa sankarit joutuvat usein kinkkisiin paikkoihin. Kaikki kuitenkin selviävät lopulta ehjin nahoin. Tarinan alussa käsitellään myös vanhemman menetystä ja kiusatuksi joutumista muutamassa melko voimakkaassa kohtauksessa.

Keskustelun tueksi

  • Minkälaisia odotuksia Freddyllä oli ihmissuden elämästä? Mihin odotukset perustuivat? Vastasivatko ne todellisuutta?
  • Miltä Freddystä tuntui kun hän huomasi muuttuneensa puudeliksi?
  • Minkälaisia keinoja hän käytti sopeutuakseen uuteen tilanteeseen? Mitä sinä olisit vastaavassa tilanteessa tehnyt?
  • Mikä oli mielestäsi tarinan opetus?
  • Miten luulet tarinan jatkuneen elokuvan jälkeen? Pääsikö Freddy lopulta lauman johtajaksi?
Kirjoittaja: Jenni / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Kuka pelkää puudelia

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Kuka pelkää puudelia

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja