Neljäs Kung Fu Panda –elokuva jatkaa jotakuinkin siitä, mihin kolmas tarina jäi, mutta juoneen pääsee mukaan ilman edellisten elokuvien katsomista. Lohikäärmesoturin arvon ja aseman saavuttanut Po-panda on edelleen rento ja reteä hahmo, jota ahneus ja vallanhimo eivät vaivaa.  

Tälle kamppailulajien taiturille “kuonoon mättäminen” on helpoin ja luontevin tapa ratkoa konflikteja. Rauhanomaisempia keinoja etsitään pitkin tarinaa, ja matkan varrelle mahtuu runsain mitoin kepeästi ja vauhdikkaasti toteutettua “kuonoon mättämistä”. Po joutuu pohtimaan erityisesti luottamusta ja henkistä kasvua. Seikkailulla tukea tarjoavat lämpimän yhteisymmärryksen kautta erityisesti Pon ottoisä ja myöhemmin mukaan kuvioihin tullut biologinen isä.

Nopeatempoisessa elokuvassa on sarjakuvamaisen väkivallan lisäksi myös pientä pelottavuutta, kun tarinan pahis haalii itselleen kaikki mahdolliset voimat ja muuttaa muotoaan välillä hirviömäiseksikin. Lisäksi elokuvan huumori ei kaikin paikoin aukea pienimmille katsojille, mistä esimerkkinä suloisten rosvopalleroiden hihkuma, ironiseksi tarkoitettu “jee, lisää väkivaltaa!” 

• Onko elokuvan Zhen-kettu hyvis vai pahis? Onko hän hyvä ystävä? 
• Pandan mestari muistuttaa, että riitoja ei pitäisi ratkaista lyömällä. Miksi ei, ja millaiset vaihtoehdot ovat parempia? 

Tarinassa vitsaillaan syvällisillä lausahduksilla. Mitä seuraavat mietteet tarkoittavat? Liittyvätkö ne jotenkin elokuvan tapahtumiin? Keksittekö omia pikku viisauksia?

• Joka jalasta jää jälki, oli se miten pieni vain 
• Ikinä ei ole liian myöhäistä toimia oikein 
• Jokainen (persikan)kivi pitää sisällään lupauksen isosta puusta 
• Ikinä ei tiedä, mihin pystyy ennen kuin ryhtyy