Labyrintti – Tappava lääke
Elokuvan synopsis
Thomas (Dylan O’Brien) ja muut aukiolaiset huomaavat olevansa keskellä tähän asti vaarallisinta seikkailua, murtautuessaan sisälle salaiseen WCKD-järjestön kontrolloimaan kaupunkiin. Trilogian huikeassa päätösosassa labyrintista ulos pääsemisen sijaan on löydettävä keino päästä takaisin sisään. (Lähde: Filmikamari)
Tietoa kasvattajalle
James Dashnerin fantasiakirjatrilogian kolmanteen osaan löyhästi perustuva Labyrintti – Tappava lääke on suunnattu niille katsojille, jotka ovat jo nähneet elokuvasarjan kaksi edellistä osaa. Se ei toimi itsenäisenä elokuvana.
Labyrintti – Tappava lääke jatkaa edellisten osien teemalla, joka korostaa nuorten välistä ystävyyttä ja “kaveria ei jätetä” -asennetta. Tarinassa käsitellään keskeisesti myös anteeksiantoa ja petoksen jälkeisen luottamuksen uutta kasvua.
Elokuvan toiminta on edellisten osien tapaan erittäin synkkää, eikä siinä ole mukana keventävää huumoria. Edellisiin osiin verrattuna nuorten kapina kasvaa tässä elokuvassa täysimittaiseksi sodaksi, jossa nähdään runsaasti räjähdyksiä. Elokuvan miljöö on dystooppinen tulevaisuuden maailma, mutta sen taistelu- ja hengissäselviämiskohtaukset ovat usein realistisen näköisiä ja keskeisiä henkilöhahmoja kuolee. Kauhuelementtejä tarjoavat viruksen vuoksi zombeiksi muuttuneet / elokuvan aikana muuttuvat ihmiset, joista yksi on tarinan kannalta keskeinen nuori.
Keskustelun tueksi
- Elokuvassa kehitetään lääkettä vaarallista virusta vastaan kyseenalaisin menetelmin, perustellen harvojen kärsimystä yleisellä hyvällä. Keskustelkaa, millaisessa tilanteessa yleinen hyvä voisi mennä yksityisen hyvinvoinnin ja jopa elämän edelle.
- Miten pahasti ystäväsi pitäisi pettää luottamuksesi, ettet enää voisi antaa hänelle anteeksi? Vai pitäisikö kaikki aina antaa anteeksi?
- Elokuvan nuoret kyseenalaistavat aikuisten auktoriteetin ja kapinoivat lopulta sotilaallisin keinoin näiden valtaa vastaan. Keskustelkaa, mitä ovat demokratia ja diktatuuri ja milloin kapinointi auktoriteetteja vastaan on oikeutettua.
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Labyrintti – Tappava lääke
Katsojien kommentit elokuvasta Labyrintti – Tappava lääke
Arvioijan ikä: 16
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 13
© Koulukino 2024