‹ Takaisin

Lasse-Maijan etsivätoimisto: Skorpionin arvoitus

4-6
7-9
10-12
13-15
humoristinentoimivaa yhteistyötä

Elokuvan synopsis

Kaikki Vallilassa odottavat Vallila-päivää, kun yhtäkkiä sarjavaras iskee jättäen jälkeensä symboleja, jotka liittyvät horoskooppeihin ja avaruuteen. Varkauksien tarkoituksena näyttää olevan Vallila-päivän pilaaminen. Lasse ja Maija ottavat tapauksen ratkaistaakseen ja pestaavat äreän mestarivarkaan Lilli Rakkarilan mukaan tutkimukseen, josta kehittyy pian kissa-hiiri-leikki, jossa varas näyttää aina olevan askeleen edellä. Mutta kuka onkaan tämä ovela mestarivaras ja mikä on hänen motiivinsa? Onnistuvatko Lasse ja Maija ratkaisemaan arvoituksen ja pysäyttämään varkaan ennen kuin koko Vallila-päivä perutaan? (Lähde: SF Studios)

Tietoa kasvattajalle

Martin Widmarkin helppolukuiset Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjat ovat poikineet lukuisia elokuvia. Skorpionin arvoituksessakin oletetaan, että katsoja jo tuntee kaverukset Lassen ja Maijan sekä heidän kotikaupunkinsa, pienen ja idyllisen Vallilan. Elokuva ei jää syventämään tarinan hahmoja tai pohtimaan esimerkiksi Lassen ja Maijan ystävyyttä, vaan keskittyy tiiviisti käsillä olevaan arvoitukseen ja sen ratkaisemiseen. 

Vallilassa riittää hauskalla tavalla epäilyttävää porukkaa, ja katsoja pääsee Lasse-Maijan mukana arvailemaan, kuka rikoksen on tällä kertaa tehnyt. Lasse ja Maija tekevät yhteistyötä varsinkin kaupungin lempeän poliisin kanssa. Tarinan höpsöt aikuiset tuovat Skorpionin arvoitukseen mukavasti huumoria, mutta rikosaallon ja arvoitusten myötä elokuvassa on tietenkin myös jännitystä ja uhkaavia tilanteita. 

Vallilan poliisin lisäksi keskeisenä, etsivätoimistoa avustavana hahmona nähdään sisukas mummeli Lilli, joka on entinen rikollinen. 

Keskustelun tueksi

  • Millainen paikka Vallila on? Keitä siellä asuu? Haluaisitko itse asua Vallilassa? 
  • Kuka elokuvan hahmoista oli roisto? Arvasitko jo ennen loppupaljastusta, kuka hän oli? Mistä päättelit, kuka voisi olla varas? Ketä muita elokuvan hahmoja epäilit? 
  • Miksi elokuvan varas teki rikoksia eli mikä oli hänen motiivinsa? 
  • Varas jättää jälkeensä skorpionin tähtimerkin symboleja. Miksi? Mitä tähtimerkit tai horoskoopit ovat? Tiedätkö oman horoskooppimerkkisi? 
  • Kuka oli elokuvan hauskin hahmo? 
  • Jos Skorpionin arvoitus –elokuvassa ei olisi tapahtunut rikosta, mistä elokuva voisi kertoa? Olisivatko Lasse ja Maija päähenkilöitä? Mitä he tekisivät, kun heillä ei olisi arvoitusta ratkottavana? 
Kirjoittaja: Heli / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Lasse-Maijan etsivätoimisto: Skorpionin arvoitus

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Lasse-Maijan etsivätoimisto: Skorpionin arvoitus

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja


© Koulukino 2023