Lego Ninjago Elokuva
Elokuvan synopsis
Taistelu Ninjago Citystä saa liikkeelle mestarirakentaja Lloydin, alias Vihreän ninjan, ja hänen ystävänsä – kaikki salaisia ninjataistelijoita. Viisaan, mutta teräväkielisen Mestari Wun johdolla heidän on päihitettävä paha sotapäällikkö Garmadon, pahin tyyppi ikinä, joka sattuu myös olemaan Lloydin isä. Taistelussa robotti vastaan robotti ja isä vastaan poika, eeppinen välienselvittely koettelee raivokasta mutta kuritonta ninjaryhmää, jonka täytyy oppia pitämään egonsa kurissa ja työskentelemään yhdessä vapauttaakseen sisäiset Spinjitzu-voimansa. (Lähde: SF Film Finland Oy)
Tietoa kasvattajalle
Kyseessä on humoristinen ja vauhdikas elokuva, josta on löydettävissä myös syvällisempää sanomaa.
Pääosassa on Lloyd, isänsä tekojen takia hyljeksitty poika, joka on salaa sankari. Yhdessä luottoystäviensä kanssa hän suojelee kotikaupunkinsa asukkaita. Tarinan edetessä kaverukset oppivat löytämään piilevät kykynsä sekä toimimaan yhteistyössä toistensa kanssa.
Vaikka elokuva sisältää paljon taistelukohtauksia, ei verta tai raakaa väkivaltaa nähdä. Jännitystä on, mutta elokuvan tekijät osaavat aina sopivissa väleissä tuoda esiin sen, että kyseessä on todellakin vain leikki ja hahmot Lego-palikoita.
Tarinan hahmoja on nähty paitsi Lego-paketeissa myös tv-sarjassa, jonka katsojille elokuvan perusasetelma on tuttu. Elokuva on kuitenkin kokonaan erillinen teoksensa ja muistuttaa tyyliltään enemminkin aiempia Lego-elokuvia kuin Ninjago-tv-sarjaa.
Keskustelun tueksi
- Miksi Lloyd asui äitinsä kanssa kahdestaan? Minkälaisia perheitä sinä tunnet?
- Millä keinoin toisistaan erillään asuvat perheenjäsenet voisivat lähentyä toisiaan? Miten Lloydin isä olisi voinut toimia, jotta tällä olisi ollut parempi suhde poikaansa?
- Oliko reilua, että kaupunkilaiset kiusasivat Lloydia? Olisiko pilkkaan ollut syytä, vaikkei Lloyd olisi ollut vihreä ninja? Keksitkö tilanteita, joissa sinun täytyy ottaa vastuuta perheenjäsenen kai kaverin teosta?
- Oletko nähnyt elokuvan hahmoja tai ajokkeja leluina? Mikä erottaa mainoksen ja elokuvan?
- Millaisen elokuvan sinä tekisit omilla Lego-ukoillasi?
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Lego Ninjago Elokuva
Katsojien kommentit elokuvasta Lego Ninjago Elokuva
Ihan huono
Arvioijan ikä: 12
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 7
Arvioijan ikä: 16
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 7
Yliaktiivinen mutta hauska
Arvioijan ikä: 41
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 6
© Koulukino 2024