Minä, Simon on lämminhenkinen ja tarkkakatseinen nuortenelokuva homoseksuaalisuudesta. Se on siitä ihastuttava homoelokuva, että se esittää henkilöhahmonsa ja heidän suhteensa homoseksuaalisuuteen moniulotteisina – aivan kuten elämä todellisuudessakin on. Päähenkilön homoseksuaalisuus ei tee hänestä parempaa tai huonompaa, vaan hänkin kohtaa elämänsä samalla itsekeskeisyyteen taipuvaisella ajatusmallilla, joka kuuluu teini-ikään. Simon opettelee ihmissuhteiden monimutkaisia sääntöjä, tekee virheitä ja korjaa niitä.

Elokuva käsittelee homoseksuaalisuutta ja kaapissa olemista teini-ikään kuuluvien ryhmäpaineen, samankaltaisuuden ja erottumisen tarpeiden sekä niihin kuuluvien pelkojen kautta.

Simonin isässä tiivistyy mahtavasti kulttuurinen homofobia, joka naamioituu harmittomaksi, jollei se osu aivan lähelle. Kohtaus, jossa isä on huomannut tämän, on elokuvan kauneimpia.

• Simonin isä vitsailee homoseksuaalisuudesta, kun ei vielä tiedä aiheen koskettavan omaa lastaan. Tämä on yleistä ja inhimillistä: emme useinkaan halua loukata tarkoituksella ihmistä jonka tunnemme, mutta emme aina tule ajatelleeksi muuten, että kaikki esimerkiksi vähemmistöjen kustannuksella vitsailu koskettaa aivan todellisia ihmisiä. Pohtikaa, miten itse toimitte. Vitsailetteko joidenkin vähemmistöjen kustannuksella? Miten toimitte, jos huomaatte itse vitsailleenne loukkaavasti? Entä jos joku muu huomauttaa siitä teille?
• Minä, Simon käsittelee ja toisaalta myös purkaa homoseksuaalisuuteen liittyviä stereotypioita. Kuinka onnistunutta stereotypioiden purkaminen elokuvassa mielestänne on? Olisitteko kaivanneet selkeämpää irtisanoutumista joistain stereotypioista?
• Elokuva ja sen juoni on monella tapaa täynnä nuortenelokuvan klassisia elementtejä. Mitä tällaisia bongaatte?