Minari
Elokuvan synopsis
Minari on herkkä kuvaus juurtumisesta. Elokuva kertoo korealaissyntyisestä perheestä, joka muuttaa Arkansasin maaseudulle etsimään omaa amerikkalaista unelmaansa. Perheen elämä mullistuu, kun ovela, pahasuinen mutta rakastava isoäiti saapuu entisestä kotimaasta asumaan heidän luokseen. Uusi elämä karulla seudulla on täynnä vastoinkäymisiä, mutta Minari näyttää, millaista voimaa ja sikeyttä perheessä voi olla, sekä sen, mitä koti todella tarkoittaa. (Lähde: Finnkino Oy)
Tietoa kasvattajalle
Korealaislähtöinen perhe rakentaa uutta elämää 80-luvun Yhdysvalloissa. Vanhemmat työskentelevät kanafarmilla, mutta isän haaveena on muuttaa talopahasta ympäröivät niityt kukoistavaksi maatilaksi. Lapset puhuvat sujuvaa englantia, mutta syrjäseudulla ei ole varsinaista ylitarjontaa ikätovereista.
Minari kuvaa hienovaraisella lämmöllä perhesuhteita, juuria ja sinnikkyyttä. Siirtolaisten arkea ja joukkoon kuulumisen hetkiä seurataan verkkaisesti niin lasten kuin aikuistenkin näkökulmasta. Onnistumiset ja vastoinkäymiset seuraavat toisiaan kuten elämässä on tapana. Tämä hiertää erityisesti vanhempien välejä, ja riidat vaikuttavat koko perheen hyvinvointiin.
Oman mausteensa keitokseen tuo omapäinen isoäiti, johon varsinkin lapsista nuorempi suhtautuu aluksi epäilevästi. Isoäidillä on kuitenkin merkittävä rooli perheen koossapitävänä voimana.
Keskustelun tueksi
- Onko Minari-elokuvalla mielestäsi jokin sanoma tai opetus? Mikä?
- Millainen rooli kristinuskolla on elokuvan hahmojen elämässä? Miten uskonto näkyy Yin perheen arjessa? Entä perheen uudessa naapurustossa?
- Millainen suhde Soonja-mummin ja Daniel-pojan välille kehittyy? Miten isovanhemman ja lapsenlapsen suhde eroaa lapsen ja vanhemman suhteesta? Miksi Soonja ei aluksi ole Danielin mielestä “oikea mummi”? Miten heistä tulee läheisempiä? Miksi mummi on perheelle tärkeä?
- Miten korealaiset juuret näkyvät Yin perheen arjessa? Entä uusi kotimaa?
- Millaiset asiat auttavat perhettä sopeutumaan uuteen kotimaahansa?
- Millaisia elämänmuutoksia perheen vanhemmat ja lapset ovat käyneet tai käyvät läpi elokuvan tarinassa? Miksi muutokset voivat tuntua haastavilta ja vaatia voimavaroja?
- Millainen merkitys toiveilla ja unelmilla on Yin perheelle? Onko tärkeää, että ihmisellä on toiveita tai unelmia? Miksi?
- Mihin asioihin Yin perhe voi vaikuttaa ahkeruudella ja työnteolla? Millaisiin asioihin niillä ei voi vaikuttaa?
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Minari
Katsojien kommentit elokuvasta Minari
Arvioijan ikä: 61
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 16
© Koulukino 2024