‹ Takaisin

Näin koulutat lohikäärmeesi 3

4-6
7-9
10-12
13-15
mielikuvitusta rikastuttavaympäristötietoinen

Elokuvan synopsis

Nuoren viikingin ja hurjan lohikäärmeen ystävyydestä alkunsa saaneesta tarinasta on tullut eeppinen elokuvatrilogia, joka kattaa ystävysten koko elämän. Elokuvasarjan uudessa osassa Hikotus ja Hampaaton saavat selville todelliset kohtalonsa. Hikotuksesta on tulossa Öystilän kylän päällikkö Astrid rinnallaan, ja Hampaaton kohoaa oman lajinsa johtajaksi. Tarttuessaan uusiin tehtäviinsä he kohtaavat uhkaavan vaaran, joka asettaa heidän ystävyytensä koetukselle. Pulmia aiheuttaa myös kuvioihin ilmestyvä Hampaattoman lajitoveri, harvinainen Yön raivo –naaras! (Lähde: Finnkinon elokuvalevitys)

Tietoa kasvattajalle

Tarinavetoinen fantasiaseikkailu Näin koulutat lohikäärmeesi vakavoituu entisestään kolmannessa osassa. Päähenkilö Hikotus nähdään edelleen epätodennäköisenä sankarina, jonka on voitettava oma epävarmuutensa toimiakseen yhteisönsä johtajana. Keventävästä huumorista huolehtivat veijarimaiset sivuhahmot.

Lohikäärmeiden kanssa rauhassa elävä viikinkikylä joutuu taistelemaan salametsästäjiä vastaan ja etsimään ennakkoluulottomasti uusia tapoja toteuttaa elämäntapaansa. Yhteistyötaidot korostuvat samoin kuin Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvasarjan muissakin osissa.

Elokuvan muita keskeisiä teemoja ovat kumppanin löytäminen, eläinten oikeudet ja menetysten käsittely.

Elokuvassa on runsaasti taistelua ja intensiivisiä kohtauksia. Tunnelmaltaan ja kerronnaltaan Näin koulutat lohikäärmeesi 3 onkin fantasiaelokuva, ei niinkään lastenelokuva.

Keskustelun tueksi

  • Millaisia tunteita elokuva herätti? Mikä kohtaus oli vaikuttavin? Miksi?
  • Hikotus on menettänyt vuoron perään molemmat vanhempansa elokuvasarjan edellisissä osissa. Tämän osan takaumajaksossa Hikotuksen isä selittää, että menetys kuuluu rakkauteen. Mitä tämä mielestäsi tarkoittaa? Miten menetyksestä voi selvitä? Entä mistä Hikotus päättää luopua elokuvan aikana? Miksi?
  • Millainen eläinten oikeuksiin liittyvä sanoma elokuvalla on? Millainen vaikutus Hikotuksen ratkaisulla on lohikäärmeiden elämään? Entä Öystilän asukkaisiin?
Kirjoittaja: Heli / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Näin koulutat lohikäärmeesi 3

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Näin koulutat lohikäärmeesi 3

Elokuva on paras

"Elokuva on hyvä mutta ei sovi kaiken ikäisille"
Lulu

Arvioijan ikä: 10

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 10

Paras

"Emt"
McKispa

Arvioijan ikä: 11

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 10

Leijokuningasta tylsempi elokuva.

"En tykkää yhtään."
Maria

Arvioijan ikä: 30

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 15

Niin romanttinen♡

"Hampaaton löysi tyttöystävän."
Maria

Arvioijan ikä: 30

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 12

Ihan paras leffa ”sarja” ❤️

Arvioijan ikä: 14

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 13

MAAILMAN PARAS!!!!!!!

"MAAILMAN PARAS❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️"
MAAILMAN PARAS!!!!!!!!

Arvioijan ikä: 12

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 13

Paras mitä olen nähnyt ja tiedän

"Ei mitään"
Miro

Arvioijan ikä: 7

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 3

Se näyttää kivalta mutta en ole nähny sitä

"En tiiä"

Arvioijan ikä: 10

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 10

Mahtava

"Niin koskettava ja kaunista."
Veera

Arvioijan ikä: 15

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 7



© Koulukino 2023