‹ Takaisin

Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 2

4-6
7-9
10-12
13-15

Elokuvan synopsis

Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 2 on elokuvasarjan odotettu päätösosa, jossa Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence) ymmärtää, että pelissä ei ole enää pelkkä selviytyminen, vaan koko Panemin tulevaisuus. Panemin kansan käydessä täysimittaiseen sotaan Katnissin on kohdattava presidentti Snow lopullisessa välienselvittelyssä. Vapauttaakseen Panemin kansan Katniss käy taisteluun Capitolia vastaan yhdessä Vyöhyke 13 joukkojen kanssa. Heidän suunnitelmissaan on murhata presidentti Snow, jonka pakkomielle tuhota Katniss on kasvanut äärimmilleen. Kuolettavat ansat, viholliset ja moraaliset valinnat odottavat jälleen Katnissia, mutta tällä kertaa ne ovat haastavampia kuin yhdelläkään Nälkäpeli-areenoista. (Lähde: Filmikamari)

Tietoa kasvattajalle

Suzanne Collinsin nuortenkirjatrilogian päätösosan viimeinen filmatisointi sitoo Katnissin seikkailun tyrannian vastustuksen symbolina siististi pakettiin ja synkän sodan lopuksi antaa tilaa rauhalle ja jopa onnelle. Teemoiltaan erittäin ajankohtainen elokuvasarjan lopetus tarjoaa keskustelunaiheita yhteiskunnan toiminnasta ja eriarvoisuudesta, tyrannian avulla hallitsemisesta sekä erityisesti median vallasta.

Matkijanärhi, osa 2 kasvattaa Katnissin hahmoa kapinaliiton symbolista toimintasankariksi, joka ei suostu toimimaan pelkkänä poliitikkojen pelinappulana. Perinteisiä roolistereotypioita rikkova elokuva tarjoaa Katnissin sankarihahmon lisäksi useita muita naishahmoja, jotka toimivat tasavertaisina miespuolisten hahmojen kanssa. Lisäksi mieshahmoja nähdään perinteisemmin naisnäyttelijöille varatuissa rooleissa. Nälkäpeli-sarja ei sorru yltiöpäiseen romantisointiin, vaikka sekin keskeisten hahmojen kolmikon tapauksessa olisi mahdollista. Romantiikan sijaan naispuolinen sankari esitetään yhteiskunnallisesti vaikeita valintoja tekevänä toimijana.

Nälkäpelin keskeisenä elementtinä on median valta ja informaatiosodankäynti, erityisesti sarjan viimeisessä osassa. Kansalaisten ajatuksia manipuloidaan sekä valtaapitävien että kapinallisen puolelta erilaisten symboleiden avulla ja ideaa marttyyrikuolemasta käytetään hyväksi käännytettäessä ihmisiä tiettyyn ajatusmallin. Teemat ovat meille tuttuja nykytodellisuudesta, kun saamme päivittäin lukea uutisia terrorismista ja sitä vastaan käytävästä sodasta.

Elokuva on teemoiltaan synkkä, eikä siinä ole mukana keventävää huumoria. Vaikka lopussa hyvyys ja usko tulevaisuuteen voittaa, ei tähän päästä ilman uhrauksia tai äärimmäisen väkivallan käyttöä esimerkiksi teloitusten muodossa. Sodankäynnin kauhujen lisäksi elokuvassa nähdään lieviä kauhuelementtejä, kun Capitolin luomat, zombimaiset mutantit käyvät maanalaisessa verkostossa sankarijoukon kimppuun.

Keskustelun tueksi

  • Nälkäpelissä eri osapuolet käyttävät median voimaa hyväkseen, mutta tämä on todellisuutta myös omassa elämässämme. Miten me voimme olla varmoja siitä, että uutisissa kerrotut asiat ovat totta? Millaisia keinoja nykyisin käytetään kansalaisten mielipiteiden muokkaamiseen? Miten voimme oppia lukemaan mediaa kriittisin silmin? Keskustelkaa uutisten luotettavuudesta, lähdekritiikistä ja median vallasta.
  • Elokuvassa kaikki hahmot eivät ole selkeästi hyviä tai pahoja, ja poliitikot käyttävät häikäilemättömiä tapoja pönkittämään omaa valtaansa samalla kun pyrkivät vakuuttamaan olevansa hyvällä asialla. Voiko suomalaisiin poliitikkoihin luottaa?
  • Elokuvassa Katniss menettää itselleen erittäin läheisen ihmisen. Millä tavalla läheisen sukulaisen tai ystävän kuolemasta voisi selvitä?
  • Tekikö Katniss oikein ottaessaan päätöksenteon poliitikoilta omiin käsiinsä? Olisiko pahisten teloittaminen lopuksi välttämättömyys rauhan saavuttamiselle? Miten toisin olisit työstänyt valtakuntaan rauhaa?
  • Maailmassa tuntuu tällä hetkellä olevan terrorismin uhkan vuoksi valtavasti pahuutta ja pelkoa. Miten voit itse kapinoida terroria vastaan ja edistää rauhaa sekä hyviä tekoja?
Kirjoittaja: Helinä / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 2

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 2

Ihana

"Elokuva oli ihana, ehkä pienille lapsille pelottava, mutta se on vanhempien harkinnassa antaako heidän katsoa..."
Minä

Arvioijan ikä: 12

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 12

pidin siitä

"pidin elokuvasta, se oli hyvin editoitu. Sivuhuomautuksena elokuva voi olla hieman raakahko perheen pienimmille, sillä leffa koostuu monista ahdistavista kohtauksista."
ffeogi

Arvioijan ikä: 16

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 16



© Koulukino 2024