Night at the Museum: Haudan salaisuus
Elokuvan synopsis
Night At The Museum –elokuvat saavat jatkoa, kun museon vartija Larry (Ben Stiller) palaa taas valkokankaille. Tarina alkaa tällä kertaa 1930-luvun Egyptistä, missä maaginen laatta saa ensimmäisen kerran muinaiset historianhenkilöt heräämään eloon. Siirrymme takaisin tämän päivän New Yorkiin ja tapaamme museon sympaattisen vartijaystävämme Larryn, jonka elämä ja työ museossa on muuttunut aikalailla. Myös edellisistä elokuvista tutut hauskat hahmot kuten Octavius (Steve Coogan), Jedidiah (Owen Wilson), Teddy Roosevelt (Robin Williams) ja Dexter apina ovat jälleen mukana menossa. Seikkailu alkaa, kun kesken gaalaillallisen Larry huomaa maagisen laatan voimien hupenevan, ja taian katoavan. Larryn ja hänen joukkojensa on pikaisesti lennettävä Lontooseen tapaamaan laatan alkuperäisia omistajia – Akmenrahin vanhempia – yhdistääkseen voimansa heidän kanssaan, ja näin pitämään muinaisen laatan taikuus voimissaan. Aikaa ei ole hukattavana, ja Larry on ainoa, joka voi ratkaista tehtävän. Koska päänäyttämönä on British Museum, luvassa yllätyksiä ja täysin uusia tuttavuuksia, jotka heräävät seikkailuun ensimmäistä kertaa. (Lähde: SF Film Finland)
Tietoa kasvattajalle
Jatko-osassa esiintyy yhteen hitsautunut porukka, joka tietää, että kaveria ei jätetä, ja pienikin voi olla suuri ja tärkeä. Yövartija Larry luotsaa eloon heräävää museotavaraa parhaansa mukaan välittäen, tukien, neuvotellen ja neuvoen. Yhteistyö on välttämätöntä, kun joukkio yrittää korjata elintärkeän muinaisesineen. Elokuvan huumori on selkeää (pissakakkavitsejä unohtamatta) ja toimintakohtaukset paikoin varsin nopeatempoisia.
Keskustelun tueksi
Night at the Museum voi innostaa tutkimaan historiaa. Tässä jatko-osassa esillä ovat muinainen Egypti ja englantilaiset legendat.
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Night at the Museum: Haudan salaisuus
Katsojien kommentit elokuvasta Night at the Museum: Haudan salaisuus
© Koulukino 2024