‹ Takaisin

Poupelle of Chimney Town

4-6
7-9
10-12
13-15
hyvää vuorovaikutustahyviä roolimallejaintertekstuaalinen

Elokuvan synopsis

Poupelle of Chimney Town on henkeäsalpaava tarina nuoresta nuohoojasta Lubicchista, joka asuu isojen savupiippujen ja paksun savun eristämässä kaupungissa. Lubicchi haikailee taivaalla oletettavasti olevien tähtien perään, joista hänen isänsä aina kertoi. Eräänä taianomaisena Halloween yönä hän tapaa Poupellen, roskista tehdyn miehen. Yhdessä he katsovat haikeana taivasta ja heidän suuri seikkailunsa alkaa. Spektaakkelimaisen kaunis, inspiroivilla esityksillä ja pysäyttävällä musiikilla sekä ääniefekteillä kuorrutettu tarina Tokion kuuluisalta Studio 4ºC:ltä saa sinut nauramaan, itkemään ja iloitsemaan. (Lähde: Black Lion / VLMedia)

Tietoa kasvattajalle

Auringonvalo ei ulotu värikkääseen Yökaupunkiin, sillä paksu savu peittää taivaan. Kaupungin asukkaat eivät tiedä edes, mitä tähdet ovat – lukuun ottamatta pientä Lubicchia, jolle isä on kertonut ihmeellisiä tarinoita ulkomaailmasta. Eriskummallisen mutta lempeän roskaolion, Poupellen, avulla Lubicchi rohkaistuu etsimään tähtiä, vaikka henkeä uhkaavatkin Yökaupungin puhdasoppisuutta valvovat inkvisiittorit.

Japanilainen fantasia-animaatio tarjoaa vauhtia, vaarallisia tilanteita ja muutaman nyrkkitappelunkin. Tarinassa käsitellään tulevaisuususkoa, perheen ja ystävien tarjoamaa tukea ja turvaa sekä läheisen menettämiseen liittyvää kaipausta. Lubicchi myös kannustaa kaupungin asukkaita etsimään uusia näkökulmia ja saa heidät kyseenalaistamaan ympäröivän todellisuuden.

Keskustelun tueksi

  • Keitä Lubicchin perheeseen kuului? Millaisia lapsuusmuistoja Lubicchilla oli?
  • Aluksi Lubicchilla ei ollut ystävää. Miksi? Kenen kanssa hän vietti aikaa?
  • Oliko Poupelle hyvä ystävä? Millainen on hyvä ystävä?
  • Miksi jotkut ajattelivat, että Poupelle on hirviö?
  • Kurkista kodin kierrätysastiaan – millaisen roskaolion sieltä löytyvistä asioista voisi koota?
Kirjoittaja: Heli / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Poupelle of Chimney Town

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Poupelle of Chimney Town

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja


© Koulukino 2023