‹ Takaisin

Prinsessa Pikkiriikki

4-6
7-9
10-12
13-15
hyvää vuorovaikutustalämminhenkinentoista kunnioittavatunnetaitoja ruokkiva

Elokuvan synopsis

Kun Prinsessa Pikkiriikki saa kuulla, että äidin sisuskaluissa asusteleva pikkuveli aikoo pian muuttaa Pikkiriikin huoneeseen, hänelle riittää. Hän saa Rouva Jenssenintädiltä idean ja taikoo määräilevät aikuiset Himpskattiin taikakoiransa Makkaran avulla.

Naapuriin juuri muuttanut Prinsessa Pöjöläinen tietää missä unelmien prinsessalinna sijaitsee ja kun vanhemmat eivät ole estämässä, he lähtevät yhteistuumin seikkailuun. Matkaan tulee kuitenkin mutkia, kun prinsessat päätyvät markkinoille, joilla nautitaan pomppulinnasta, etsitään kadonnutta Makkaraa ja osallistutaan vedonlyöntikilpailuun. Pääprinsessuuskin aiheuttaa päänvaivaa ja Pikkiriikin on lopulta katsottava asioita myös vasemmasta näkökulmasta. (Lähde: SF Film Finland Oy)

Tietoa kasvattajalle

Kirjoista tuttu, valloittava ja omintakeinen Prinsessa Pikkiriikki on siirtynyt valkokankaalle elämään täyttä 5-vuotiaan elämää, jossa tunteet näkyvät ja räiskyvät. Määrätietoinen Pikkiriikki jatkaa tinkimätöntä linjaansa eikä niele kohtaamiaan epäkohtia purematta. Pikkusisaruksen lähestyvä syntymä ja vanhempien touhukkuus asian ympärillä herättävät isoja tunteita ja kysymyksiä, joita Pikkiriikki ryhtyy ratkomaan omalla, neuvokkaan mutkattomalla tavallaan.

Elokuvassa Pikkiriikin ja Pöjöläisen, kahden keskenään erilaisen pääprinsessan, välille syntyy ystävyys, jossa opitaan ymmärtämään toisen näkökulmaa. Tarina tuo katsojien eteen monia hahmoja ja käänteitä, jotka tarjoavat hyvää ainesta tunne- ja kaveritaitojen pohtimiseen.

Elokuva käsittelee monen 5-vuotiaan (ja samalla kaikenikäisten) elämästä tuttuja teemoja: ystävystymisen iloa, tasapainoilua rohkeuden ja epävarmuuden välillä, erimielisyyksien ratkomista, jakamisen vaikeutta, kaipuuta tulla kuulluksi ja huomatuksi, rajojen löytämistä, omien ja toisten tarpeiden yhteensovittamista, yhteisten leikkien keksimistä, tylsyyden sietämistä, muutoksiin sopeutumista ja aikuisten touhujen kummastelua. Tarina antaa eväitä erilaisten perheiden ja perhesuhteiden käsittelyyn – ja aikuisen voi olla myös hyvä varautua keskustelemaan elokuvakokemuksen jälkeen siitä, mistä vauvat tulevat!

Tapahtumia kuvataan lapsen näkökulmasta läpi elokuvan. 5-vuotiaalle elämänmenolle tyypilliseen tapaan Pikkiriikin tunnelmat ja mielenkiinnon kohteet vaihtuvat usein lennosta. Lisäksi mielikuvitus ja leikin taika kasvattavat tilanteita uusiin sfääreihin. Vaikeiden tunteiden, kuten yksin jäämisen pelon äärelle maltetaan elokuvassa kuitenkin pysähtyä ja antaa katsojan omille ajatuksille aikaa.

Lämminhenkinen elokuva hauskuuttaa eri-ikäisiä katsojia arjen makuisella autenttisuudellaan ja suorasukaisuudellaan. Erään eteen sattuvan karkkikaupan velmu tunnelma ja seikkailun vauhdikkaimmat käänteet saattavat jännittää herkempiä pikkukatsojia, mutta kauttaaltaan elokuvan tunnelma on taian tai toiminnan täyteisissä hetkissäkin turvallinen ja hyväntahtoinen. Viisivuotiaasta voi itsenäistyvien elkeiden myötä tuntua monissa tilanteissa jo aika isolta, mutta elokuva osoittaa, että vastaan tulee myös tilanteita, joissa voi oikein hyvin olla edelleen pieni.

Keskustelun tueksi

  • Miten Pikkiriikin koti ja sen piha oli kuvattu? Entä millainen oli lähimetsän takaa paljastuva maailma? Missä sinun kotisi ja oman pihapiirin rajat menevät?
  • Pikkiriikki on yleensä rohkea ja voimakastahtoinen. Missä tilanteissa hän epäröi ja tunsi olevansa pieni? Milloin sinusta on tuntunut pieneltä tai isolta? Miksi?
  • Pitääkö olla samanlaisia, että voi tulla hyviksi ystäviksi? Mikä ystävyydessä on sinun mielestäsi tärkeää?
  • Missä tilanteissa Pikkiriikki ja Pöjöläinen olivat eri mieltä asioista? Miten he ratkaisivat kiistansa?
  • Miltä Eetusta saattoi tuntua, kun Pikkiriikki ystävystyi Pöjöläisen kanssa? Millaista on seikkailla ja leikkiä kahdestaan, entä kolmistaan? Mitä voi ottaa huomioon, ettei kukaan jäisi yksin tai ulkopuoliseksi?
  • Millainen sinun perheesi on? Keitä siihen kuuluu? Mikä juuri teidän perheessänne on parasta?
Kirjoittaja: Rauna / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Prinsessa Pikkiriikki

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Prinsessa Pikkiriikki

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja


© Koulukino 2024