Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus
Elokuvan synopsis
Harmaahapsinen Rölli ja nuori Juurakko-tyttö ovat ystävystyneet huomattuaan, että heitä yhdistää samanlainen tausta. He molemmat ovat aikoinaan tippuneet taivaalta pienissä nyyteissä, Rölli vanhan variksen nokasta ja Juurakko haikaralta. Kumpikaan heistä ei tiedä, mistä he tarkalleen ovat tulleet ja mihin he alun perin olivat matkalla. Yllättäen Rölli ja Juurakko saavat kuulla uskomattoman uutisen: jossain kaukana, vuorten, metsien ja meren toisella puolella, on paikka nimeltään Kaikkien Aikojen Alku. Röllin ja Juurakon uteliaisuus herää. Unohtumaton seikkailu opettaa ystävyksille, että suuria haaveita ei voi saavuttaa pelkällä uhmalla ja itsepäisyydellä. Elämässä tarvitaan myös ymmärrystä ja oikeudenmukaisuutta. (Lähde: MRP Matila Röhr Productions Oy / Oy Nordisk Film Ab)
Tietoa kasvattajalle
Rölli-peikko on jakanut omalaatuista elämänfilosofiaansa TV-sarjan, laulujen ja elokuvien välityksellä jo 1980-luvulta. Monelle sukupolvelle tuttu hahmo tarjoaa hedelmällisen pohjan aikuisen ja lapsen yhteiselle elokuvakokemukselle. Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus -elokuvan päähenkilöissä on reilusti hyvää roolimalliainesta. Rauhaisa Rölli on sympaattinen hahmo, jonka vallitsevia luonteenpiirteitä ovat kiltteys (vaikka hän ajattelee olevansa hirmuinen) ja myötätunto omituisiakin otuksia kohtaan. Juurakko on päättäväinen ja sinnikäs. Mauno Mato vastaa vauhdikkaasta sekoilusta, mutta myös hän pysähtyy kuuntelemaan ystäviään. Kukaan ei jätä kaveria pulaan. Pulmatilanteet ratkaistaan yhteistyöllä, nokkeluudella ja reilulla pelillä.
Tarinasta välittyy kunnioittava suhtautuminen luontoon. Ympäristön monimuotoisuutta korostavat hauskat eläinsivuhahmot sekä erilaiset tapahtumapaikat suomalaisesta havumetsästä kuumaan aavikkoon. Seikkailu on pienellekin selkeää seurattavaa. Sadulle tyypillisesti elokuva ruokkii mielikuvitusta ja herättää pohtimaan isoja kysymyksiä mm. perheen merkityksestä. Lämmin tunnelma ja huumori kantavat läpi koko elokuvan.
Keskustelun tueksi
Huom! Sisältää juonipaljastuksia.
- Minkälaisia päähenkilöitä Rölli, Juurakko ja Mauno Mato mielestäsi ovat? Millaisia heidän luonteensa ovat? Minkälaisia asioita he arvostavat?
- Juurakko haluaa niin kipeästi tietää, mistä on tullut, että on valmis lähtemään vaaralliselle seikkailulle. Ymmärrätkö häntä? Miksi omien juurien tunteminen tuntuu tärkeältä?
- Ikiluodon orpolapset kaipaavat kotia, jota heillä ei ole koskaan kunnolla ollut. Juurakko on löytänyt kodin Röllikylästä ja erityisesti Rölli-peikosta on tullut hänelle hyvä ystävä. Ketä sinun perheeseesi ja lähipiiriisi kuuluu? Piirtäkää yhdessä sukupuu, johon voi tulla sukulaisten lisäksi myös muita läheisiä.
- Kaikkien Aikojen Alkua puolustava lohikäärme tuntuu aluksi pelottavalta viholliselta. Rölli ja kumppanit löytävät kuitenkin lohikäärmeen kanssa yhteisen sävelen. Oletko sinä ollut joskus tilanteessa, jossa olet riidellyt ja sopinut jonkun kanssa? Mitä iloa sopimisesta ja vastapuolen ymmärtämisestä voi olla?
- Seikkailijat päättävät kääntyä takaisin ennen kuin pääsevät perille. Miksi? Oliko ratkaisu mielestäsi oikea? Mitä arvelet, että Kaikkien Aikojen Alusta olisi löytynyt? Onko mahdollista löytää vastaus ikiaikaiseen kysymykseen siitä, mikä on kaiken tarkoitus?
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus
Katsojien kommentit elokuvasta Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus
Plääh.
Arvioijan ikä: 15
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 6
Best Movie Ever
Arvioijan ikä: 30
Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 10
© Koulukino 2024