‹ Takaisin

Roni on rikki

4-6
7-9
10-12
13-15
hyvää vuorovaikutustahyviä roolimallejamielikuvitusta rikastuttava

Elokuvan synopsis

20thCentury Studiosin ja Locksmith Animationin elokuva Roni on rikki kertoo Barneysta, sosiaalisesti kömpelöstä koululaisesta ja Ronista, hänen kävelevästä, puhuvasta robotistaan, jonka pitäisi olla ”Paras ystäväsi suoraan laatikosta”. Ronin hulvaton reistailu keskellä sosiaalisen median aikakautta tempaisee kaksikon vaiheikkaalle matkalle, jolla poika ja robotti ymmärtävät tosiystävyyden merkityksen kaikessa kaoottisuudessaan ja sotkuisuudessaan. (Lähde: Walt Disney Studios Motion Pictures Finland)

Tietoa kasvattajalle

Roni on rikki kertoo esiteini-ikäisten ystävyyssuhteista, kasvamisesta ja sosiaalisen median merkityksestä nuorten elämässä.

Päähenkilö Barney on persoonallisesta perheestä tuleva, sosiaalisesti hieman kömpelö lapsi, joka yrittää sopeutua koulussa muiden joukkoon. Kaikilla luokkatovereilla on somessa operoivat älylaite-robotit, joiden välityksellä suuri osa yhteisistä jutuista tapahtuu. Barneyn robotti on viallinen, joten hän opettaa sen ystäväkseen itse. Näin syntyy aivan omanlaisensa persoonallinen laite, joka omistajansa tavoin poikkeaa valtavirrasta.

Elokuva tarjoaa paljon hyvää pohdittavaa muun muassa iän myötä muuttuvista ihmissuhteista, somekäyttäytymisestä sekä älylaitteiden roolista lasten elämässä. Myös suuryritysten vastuuta ja kaupallisuuden merkitystä nuorten tekemissä valinnoissa tuodaan esiin.

Älylaitteita ei kuitenkaan leimata pelkästään haitallisiksi, vaan tasapainoisen digiarjen rakentamista vaaditaan niin laitteiden valmistajilta kuin niiden käyttäjiltäkin.

Keskustelun tueksi

  • Miksi oman robotin saaminen oli lapsille elokuvassa niin tärkeää?
  • Lapset keräsivät robottiensa avulla sosiaalisen median tykkäyksiä ja uusia kavereita. Mitä hyviä ja huonoja puolia nettisuosion tavoittelulla voi olla?
  • Minkälainen oma bottisi olisi, jos sinulla olisi sellainen?
  • Miksi luulet, että Barneyllä ei ollut ystäviä? Millainen on hyvä ystävä? Voisiko robotti mielestäsi olla ihmisen ystävä?
  • Mitä Barney ja Ron oppivat ystävyydestä?
  • Miten Roni erosi muista roboteista? Miten muut robotit muuttuivat tarinan lopussa?
  • Käytätkö itse älylaitteita ja mitä teet niillä? Millä tavoin omasta hyvinvoinnista ja sopivasta laitteiden käytöstä voi huolehtia?
  • Vinkki: tutustu Mediakasvatusseuran Opas tasapainoiseen digiarkeen -materiaaliin!
Kirjoittaja: Jenni / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Roni on rikki

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Roni on rikki

"Älyttömän hyvä. Ajassa oleva. Huiput suomalaiset ääninäyttelijä!"
Mariska44

Arvioijan ikä: 44

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 7



© Koulukino 2023