Ryhmä Hau: Dinoelokuva


Elokuvan synopsis
Ryhmä Haun laiva joutuu mystisen myrskyn kouriin ja haaksirikkoutuu trooppiselle saarelle, joka kuhisee dinosauruksia. He tapaavat Rexin-pennun, joka on jo vuosia ollut saarella jumissa ja josta on kehkeytynyt melkoinen dinosaurusekspertti. Kun Ryhmä Haun arkkivihollinen, Pormestari Hanttinen, aloittaa valtavat kaivuutyöt voidakseen hyödyntää saaren luonnonvaroja, hän saa vahingossa valtavan nukuksissa olevan tulivuoren purkautumaan. Pennut tempautuvat riskialttiiseen, dinon kokoiseen, kaikkien aikojen suurimpaan pelastusoperaatioon tavoitteenaan pysäyttää Hanttinen ennen kuin kaikki saarella katoaa ikiajoiksi. (Lähde: Finnkino Oy)
Tietoa kasvattajalle
Televisiosarjasta tuttu Riku ja pentutiimi ovat saaneet nyt kolmannen elokuvansa, jossa he päätyvät viidakkomaisemiin. Tiedossa on vauhdikas ja jännittävä seikkailu dinosaurusten, uuden pentututtavuuden Rexin ja tutun vihollisen Hanttisen kera. Dinosaurukset ovat alkuun pelottavia, mutta pian selviää, että ne ovat oikeasti kilttejä, joten eniten haastetta Ryhmä Haulle muodostaa rikkauksien perässä oleva Hanttinen.
Tällä kertaa Samppa nostetaan pennuista valokeilaan. Se kokee olevansa kömpelö ja jatkuvasti virheitä tekevä pentutiimin jäsen. Samppa kuitenkin ymmärtää seikkailun aikana, että virheistä opitaan ja tärkeintä on, ettei luovuta. Elokuva korostaa ystävyyden, periksiantamattomuuden, omien ja toisten vahvuuksien tunnistamisen ja yhteistyön teemoja.
Ryhmä Hau: Dinoelokuvan ikäraja on K7, sillä mukana on uhkaavia tilanteita, kuten vauhkoontuneet dinosaurukset ja erilaiset pelastustehtävät, jotka saattavat ahdistaa perheen pienimpiä katsojia. Huumori ja nopeat ratkaisut saavat usein tilanteet raukeamaan kohtalaisen pikaisesti, mutta asia on syytä ottaa huomioon ikärajajoustoa hyödynnettäessä.
Keskustelun tueksi
- Kuka Ryhmä Haun jäsenistä on lempihahmosi? Mitkä ominaisuudet tekevät hahmosta parhaan?
- Jokaisella pentutiimin jäsenellä on omat vahvuutensa. Mikä on uuden pentututtavuuden Rexin vahvuus?
- Samppa koki elokuvan aikana pettymyksen ja häpeän tunteita epäonnistuessaan pelastustehtävissä. Miten Samppaa lohdutettiin? Mitä pentu oppi virheiden tekemisestä? Mikä on Sampan vahvuus?
- Kumpi oli suurempi uhka Ryhmä Haulle elokuvassa: viidakon luonto ja dinosaurukset vai ahne Hanttinen? Perustele vastauksesi.
- Mikä elokuvan kohtaus jäi parhaiten mieleesi?
- Millaiseen seikkailuun toivoisit Ryhmä Haun seuraavaksi pääsevän?
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Ryhmä Hau: Dinoelokuva
Katsojien kommentit elokuvasta Ryhmä Hau: Dinoelokuva
© Koulukino 2026
Vihreä: suositus. Ota kuitenkin aina riittävästi selvää elokuvasta etukäteen ja huomioi lapsesi persoonallisuus ja valmiudet.
Vaaleanvihreä: käytä harkintaa lapsen persoonallisuuden ja valmiuksien mukaan. Saatat joutua käyttämään ikärajajoustoa - harkitse silloin erityisen tarkkaan.
Harmaa: ei suositella. Elokuvan kerronta, teemat ja näkökulmat eivät sovi parhaiten tämän ikäiselle.


