‹ Takaisin

Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus

4-6
7-9
10-12
13-15
intertekstuaalinenmielikuvitusta rikastuttavatoimivaa yhteistyötä

Elokuvan synopsis

Ensi kertaa yli vuosikymmeneen DreamWorks Animation esittää Shrek-maailmaan sijoittuvan uuden seikkailutarinan, kun peloton lainsuojaton Saapasjalkakissa huomaa, että hänen hullunrohkeutensa ja yltiöpäisyytensä ovat vaatineet veronsa. Katti on käyttänyt jo kahdeksan yhdeksästä elämästään, tosin hän sekosi jo laskuissakin. Nyt hän päättää hankkia menetetyt elämät takaisin ja joutuu hurjaan seikkailuun.

Saapasjalkakissa lähtee eeppiselle matkalle Mustaan Metsään, etsimään myyttistä Toivomustähteä ja hakemaan menetettyjä elämiään takaisin. Koska hänellä on vain yksi elämä jäljellä, hänen on nöyrryttävä pyytämään apua entiseltä kumppaniltaan ja vastustajaltaan, kiehtovalta Kitty Pehmotassulta.

Matkallaan Saapasjalkakissa ja Kitty ottavat avukseen rähjäisen, leukojaan louskuttavan, hillittömän hilpeän hurtan, Perron. Sankarillisen kolmikkomme on pysyttävä askeleen edellä Kultakutria ja Kolmen Karhun Mafiaa sekä hirmuista palkkionmetsästäjää, Isoa Pahaa Sutta. (Lähde: Finnkino Oy)

Tietoa kasvattajalle

Nokkela Saapasjalkakissa on lasten satukirjoista tuttu hahmo, jonka DreamWorks herätti uudelleen eloon vuosituhannen alun Shrek-elokuvissaan. Sittemmin sankaritekoihin ja seikkailuihin mieltynyt kissa on nähty myös omassa nimikkoelokuvassaan sekä Netflix-sarjassa.

Saapasjalkakissa – Viimeinen toivomus on jatkoa vuonna 2011 ensi-iltansa saaneelle Saapasjalkakissa-elokuvalle, mutta juonessa pysyy kyllä mukana sellainenkin, joka ei ole aiempaa elokuvaa katsonut.

Kyseessä on huumorilla höystetty, vauhdikas toimintaseikkailu, jonka teemoja ovat itsensä löytäminen, pelkojen voittaminen, luottamuksen rakentaminen sekä perheen ja ystävien merkitys.

Elokuva sisältää vauhdikkaita taistelukohtauksia ja muitakin kiperiä tilanteita. Niin sanottua sarjakuvaväkivaltaa onkin nuorimpien katsojien näkökulmasta runsaasti. Myös aikuisille suunnatut vitsit ja jotkut synkemmät sivuhahmot viestivät siitä, ettei tämän elokuvan pääkohderyhmä löydy ikäjouston turvin teatteriin pääsevästä pikkuväestä.

Keskustelun tueksi

  • Miksi Saapasjalkakissalle oli tärkeää löytää toivomustähti? Miksi tähti oli tärkeä muille elokuvan hahmoille? Kenelle sinä olisit tähden mieluiten antanut?
  • Miksi Pehmotassun oli vaikea luottaa Saapasjalkakissaan? Miksi luottamus on ystävyyssuhteissa tärkeää? Miten käy, jos luottamus petetään?
  • Mitä Kultakutri oppi seikkailun lopuksi perheen merkityksestä? Millaisia perheitä tiedät? Keitä omaan perheeseesi kuuluu?
  • Oletko nähnyt Saapasjalkakissan muissa elokuvissa, kirjoissa tai tv-sarjoissa? Millainen hahmo mielestäsi on?
  • Elokuvassa oli viittauksia moniin tuttuihin lastensatuihin. Mitä satuhahmoja ja satujen esineitä tunnistit?
Kirjoittaja: Jenni / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus

Kissaversio Zorrosta?

"Seikkailu on vauhdikas, liiankin. Hurja ja pelottava reippaiden eka- ja tokaluikkalaisten tyttöjen mielestä. Merkintä väkivallasta kannattaa ottaa tosissaan. Baarikohtaukset, joissa kissa juo kermaa ja humaltuu, olivat outoja ja kissaa jahtaava kuolema terävine sirppeineen aikas kaamea. Lisäksi osa hahmoista puhuu suomea murtaen niin, että lasten on osin vaikea hahmottaa sanottua. Elokuvan aikana ja sen jälkeen keskusteltua: Kuoliko se, tappoiko tuo sen, miks just tuo paksu on noin ilkeä, sattuiko tuohon, miksi tuo näyttää niin surkealta, miksi se ei viihdy tuolla, mitä se sanoi, miksi sen pitää kuolla - paljon oli kysymyksi. Eritystä mietintää herätti tarinaan sekoitettu laitapuolen kultakutri ja kolme rujoa karhua, jotka suunnittelivat ryöstöjä ja haukkuivat toisiaan esimerkiksi typeryksiksi ja läskiksi. Ei ehkä ihan tätä päivää…"
Emma

Arvioijan ikä: 43

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 12