‹ Takaisin

Tarina Karl-Bertil Jonssonin jouluaatosta

4-6
7-9
10-12
13-15
lämminhenkinenoptimistinen

Elokuvan synopsis

Pienessä ruotsalaisessa kylässä 1940-luvulla vietetään joulua. Tarina kertoo nuoresta Karl-Bertil Jonssonista, jonka tulevaisuus on ennalta määrätty hänen isänsä, tavaratalon johtajan, toimesta. Nuoren miehen esikuva on Robin Hood, ja hän uneksiikin elämästä hyväntekijänä sen sijaan, että sukeltaisi liiketoimintalaskelmien maailmaan.

Eräänä päivänä Karl-Bertil tapaa Veran, ikäisensä köyhän tytön, joka elää orpokodissa kurjissa oloissa pikkusiskonsa kanssa. Tyttö avaa Karl-Bertilin silmät ja saa hänet ymmärtämään, että jotkut ihmiset ovat vähäosaisempia kuin Jonssonien perhe. Robin Hood inspiraationaan Karl-Bertil päättää “varastaa rikkailta ja lahjoittaa köyhille”. Postin jouluapulaisena Karl-Bertil laittaa sivuun joulupaketteja, jotka ovat menossa perheisiin, joiden tulot ovat yli 50 000 kruunua vuodessa, ja piilottaa lahjat erilliseen säkkiin. Jouluaattona hän suuntaa joulupukiksi pukeutuneena köyhien asuinalueelle ja jakaa joululahjoja köyhille. (Lähde: SF Studios)

Tietoa kasvattajalle

Tarina Karl-Bertil Jonssonin jouluaatosta perustuu samannimiseen, rakastettuun lyhytanimaatioon, joka esitetään Ruotsin televisiossa joka joulu. Nostalgiaa tihkuva, herttainen elokuva on viattomuuden ja hyvän tahdon ylistys. Toisaalta tarinassa viljellään myös kuivaa huumoria. Kyseessä ei olekaan varsinainen lasten satuelokuva vaan joulutarina, jolla pyritään vetoamaan koko perheeseen. 

14-vuotias Karl-Bertil on herraskaisen perheen vesa, joka näkee ympärillään köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta ja haluaa toimia. Hän alkaa jakaa salaa rikkaiden joululahjoja köyhille. Karl-Bertilin isä on varakas tavaratalon johtaja, joka suhtautuu hyväntekeväisyyteen, omastaan jakamiseen ja toisten auttamiseen halveksuvasti, eikä ristiriidoilta vältytä. 

Eletään 1940-lukua. Jonssonin isä lahjoittaa vahingossa rahaa lastenkodille, johon on majoitettu sotalapsia Suomesta. Sotalapset ovat keskeinen osa elokuva tarinaa, ja samalla käsitellään myös adoptiota, vanhempien menettämistä sekä omasta perheestä eroon joutumista. 

Keskustelun tueksi

  • Robin Hood on Karl-Bertilin sankari ja esikuva. Monet muutkin elokuvan hahmot ihailevat Robin Hoodia, mutta toisaalta suhtautuvat varastamiseen kielteisesti. Saako joissain tilanteissa mielestäsi varastaa? Miksi Robin Hoodia ihaillaan? 
  • Miksi maailmassa on köyhiä ja rikkaita? Mitä asialle voisi tehdä? 
  • Miksi lastenkodin johtaja halusi antaa Veran pikkusiskon adoptoitavaksi? Miksi Vera vastusti ajatusta? 
  • Lastenkodin asukkaat olivat sotalapsia. Mitä sotalapsi tarkoittaa? Tutustu aiheeseen esim. osoitteessa sotalapset.fi.
  • Millaisia joulunviettotapoja näit elokuvassa? Vietetäänkö sinun kodissasi joulua? Mitä yhteistä sinun ja elokuvan jouluissa on, entä mitä erilaista? 
  • Tarina Karl-Bertil Jonssonin jouluaatosta on jouluelokuva. Tarina tietysti sijoittuu joulunaikaan, mutta mikä muu tekee elokuvasta jouluisen? Mieti esimerkiksi elokuvan värejä, valaistusta, lavastusta, puvustusta ja musiikkia. 
Kirjoittaja: Heli / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Tarina Karl-Bertil Jonssonin jouluaatosta

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Tarina Karl-Bertil Jonssonin jouluaatosta

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja