Tytöt tytöt tytöt
Elokuvan synopsis
Kolme tyttöä, kolme perjantaita.
Mimmi ja Rönkkö ovat parhaat ystävät, toistensa tukena niin hyvässä kuin pahassa. Elämän suunta ei ole aina selvillä, mutta maailma on avoin. Emma on kansainvälisille areenoille tähtäävä taitoluistelija, jolle suunta on täysin selvä, ja se on ylöspäin. Kun kaikki kolme tyttöä kohtaavat samoissa bileissä, seuraa yllättäviä tapahtumia – eikä mikään ole niin kuin ennen. Tästä alkaa ajanjakso, jona tunteet ovat suurempia kuin elämä itse, kaikki hetket ovat täynnä energiaa, ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus.
Tytöt tekevät mitä haluavat, lupia kyselemättä. (Lähde: Nordisk Film)
Tietoa kasvattajalle
Elokuvan lukioikäiset tytöt ovat aktiivisia toimijoita, mutta myös kokonaisia ihmisiä, jotka saavat mokailla, kokeilla rajojaan ja kasvaa rauhassa. Elokuvan kolmen päähenkilön ja heidän välisten suhteidensa kautta kuvataan raikkaasti nuoruuden spontaaniutta, identiteetin etsintää, epäröintiä, uhmaa ja elämänmakuista haparointia. Tytöt tytöt tytöt suhtautuu lempeän hyväksyvästi sekä nuorten että aikuisten kasvuun ja keskeneräisyyteen.
Luontevat roolisuoritukset, autenttisen oloinen dialogi ja epätäydellisyys akneihoineen ja meikittömyyksineen tarjoavat kohderyhmälle samastumisokemuksia, mutta elokuvan estetiikka karkkiväreineen ja glittereineen sekä arjen yläpuolelle nostavat ympäristöt kuten hulppeat lukaalit kotibileineen tarjoilevat myös viihdyttävää fantasiaa ja eskapismia.
Elokuva kuvaa seksuaalisuuden moninaisuutta ja seksuaalisuuden ilmaisun kirjoa pakottomasti, aidon oloisesti ja punastelematta. Suostumuksen, seksuaalisen halun ja seksuaalisen identiteetin, kohtaamisen ja kohtaamattomuuden sekä tunnetaitojen teemoja käsitellään avoimesti. Tyttöjen seksuaalisuutta kuvataan ilman monille nuortenelokuville tyypillistä varoittelua ja vaaran läsnäoloa. Tytöillä on elokuvan maailmassa oikeus kokeilla, koetella, haparoida ja kokea erilaisia asioita ilman pelkoa rangaistuksesta. Vaikka pojat jäävät sivuhenkilöiksi taustalle, kuvataan heidätkin ihastuttavan inhimillisinä, ei uhkina tai vaaroina vaan nuorina ihmisinä kasvamassa kohti itseään.
Elokuvan henkilöt ovat täysi-ikäisiä, joten elokuvassa nähdään seksin lisäksi alkoholinkäyttöä ja baarissa bilettämistä, mutta päihteet eivät ole hallitsevassa roolissa.
Keskustelun tueksi
- Millaiset suhteet elokuvan henkilöillä oli vanhempiinsa ja perheisiinsä?
- Miten Mimmin hylkäämiskokemus vaikutti hänen ja Emman suhteeseen?
- Oliko nuorten maailma mielestäsi uskottava? Miksi tai miksi ei?
- Mitä tarkoittaa suostumus? Miten se tuli elokuvassa esiin?
- Millaiset suhteet henkilöillä oli keskenään? Käyttäytyivätkö he aina hyvin toisiaan kohtaan? Miten elokuvan eri henkilöt voisivat parantaa vuorovaikutustaan toisten kanssa?
- Millaisia voimavaroja tytöillä oli elämässään? Miten he suhtautuivat vastoinkäymisiin?
- Onko terveellistä omistautua niin kokonaisvaltaisesti harrastukselle kuin Emma tekee?
- Elokuvan henkilöiden tarinta jäivät avoimiksi – mitä ajattelisit heille tapahtuvan elokuvan tapahtumien jälkeen?
- Millainen rooli musiikilla oli elokuvassa? Miten se vaikutti katsomiskokemukseesi?
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Tytöt tytöt tytöt
Katsojien kommentit elokuvasta Tytöt tytöt tytöt
© Koulukino 2024