‹ Takaisin

Viimeinen näytös

4-6
7-9
10-12
13-15
intertekstuaalinenlämminhenkinen

Elokuvan synopsis

Samay, 9-vuotias poika, elää perheensä kanssa syrjäisessä kylässä Intiassa. Hän näkee ensimmäistä kertaa elokuvan teatterissa ja lumoutuu sen voimasta. Isäänsä uhmaten Samay palaa katsomaan aina vain uusia elokuvia ja tutustuu koneenkäyttäjään, joka antaa pojan katsoa elokuvia ilmaiseksi vastineeksi eväsrasiasta. Pian hän ymmärtää, että tarinoista syntyy valoa, valosta elokuvia ja elokuvista unelmia.

Last Film Show on rakkaudentunnustus elokuvalle, ja Pan Nalinin ohjaustyö loihtii itse valkokankaalle Gujaratin alueen värit ja elämän. Last Film Show palkittiin parhaana elokuvana Valladolidin ja Mill Valleyn elokuvafestivaaleilla, ja se oli vahva ehdokas Intian valinnaksi vuoden 2022 Oscar-kisaan. (Lähde: Future Film)

Tietoa kasvattajalle

9-vuotias Samay elää perheensä – isän, äidin ja pikkusiskon – kanssa erittäin vaatimattomissa oloissa Gujaratin alueen syrjäkylässä. Samayn ja isän mainitaan olevan hindulaisia bramiineja, mutta sen enempää heidän tavoistaan tai opistaan elokuva ei kerro. Perheen tapoihin ei kuitenkaan kuulu elokuvissa käyminen, mutta isä tekee poikkeuksen, kun ohjelmistoon osuu Kali-jumalattaresta kertova suurmusikaali. Samay rakastuu eläviin kuviin päätä pahkaa, ja pian elokuvataide täyttää pojan elämän ääriään myöten. 

Nostalginen lapsuuskuvaus keskittyy kaveriporukan yrityksiin tuoda valkokankaan ihmeet intialaiseen pikkukylään. Elokuvien tarinat “syntyvät valosta”, joten Samay ystävineen opiskelee niin filmitekniikkaa kuin kerronnallisen spektaakkelin perusteita. Viimeinen näytös pysähtyykin välillä ihastelemaan esimerkiksi valoja ja varjoja sekä arjen yksityiskohtien kauneutta. 

Tyytymätön ja äkkipikainen isä ei hyväksy Samayn elokuvaharrastusta, vaan hakkaa poikaansa. Sivulliset eivät puutu perheväkivaltaan lempeää äitiä lukuunottamatta. Elokuvan loppu on kuitenkin toiveikas.

Keskustelun tueksi

  • Miksi Samay rakastuu elokuviin niin palavasti? Millainen tunnelma elokuvan elokuvateatterissa on? Oletko itse kokenut joskus elokuvateatterissa jotakin erityistä? 
  • Oletko nähnyt intialaisia elokuvia? Tiesitkö, että Intia on yksi maailman suurimmista elokuvatuotannon maista?
  • Mitä tiedät Intiasta? Mitä Viimeinen näytös kertoo intialaisesta kulttuurista, esimerkiksi ruoasta tai vaatteista? Muista, että Intiassa on yli 1,4 miljardia asukasta, joten kulttuurit, olosuhteet ja yksilölliset tarinat vaihtelevat.
  • Samay haluaa kertoa tarinoita nimenomaan elokuvan kautta. Miten elokuva yleensä eroaa kirjasta? Entä vaikkapa nuotiolla kerrotusta tarinasta?
  • Mitä hahmoja elokuvassa oli Samayn lisäksi? Ketkä olivat mielestäsi elokuvan tärkeimpiä sivuhenkilöitä ja miksi?
  • Miten elokuva päättyy? Onko loppu mielestäsi onnellinen? Mitä Samayn tarinassa voisi seuraavaksi tapahtua? 
  • Vinkki! Voit tutustua elokuvataiteen historiaan esimerkiksi Valveen elokuvakoulun menetelmäoppaan avulla: Aikamatka elokuvaan – Elokuvan historian oppimateriaali peruskouluille ja lukioille
Kirjoittaja: Heli / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Viimeinen näytös

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Viimeinen näytös

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja


© Koulukino 2024