‹ Takaisin

Villi robotti

4-6
7-9
10-12
13-15
ajatuksia herättävälämminhenkinensuosittelemmetoimivaa yhteistyötä

Elokuvan synopsis

Eeppinen seikkailu seuraa robotti ROZZUM yksikkö 7134:ää, tuttavallisemmin Rozia. Kun robotti haaksirikkoutuu asumattomalle saarelle, täytyy hänen oppia sopeutumaan karuun ympäristöön ja luomaan suhteita saaren eläimiin. Lopulta hän ryhtyy orvon hanhenpoikasen kasvattivanhemmaksi.

Elokuva on voimakas kertomus itsensä löytämisestä. Se tutkiskelee jännittävästi myös siltaa teknologian ja luonnon välillä, sekä mitä tarkoittaa olla elossa ja yhteydessä kaikkeen elävään.

Villi robotti perustuu Peter Brownin kirjatrilogiaan. Ensimmäinen Villi robotti-kirja julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 2016 ja siitä tuli välittömästi ilmiö. Brownin kirjasarja on voittanut lukuisia palkintoja. (Lähde: Finnkino Oy)

Tietoa kasvattajalle

Lämminhenkisessä elokuvassa tarkastellaan teknologian ja luonnon suhdetta. Metsään joutunut palvelurobotti yrittää sovittaa yhteen luonnon järjestystä ja tekoälyn logiikkaa. Elokuva saa katsojan pohtimaan, minne kukakin maailmassa kuuluu. Teemoina on myös todennäköisyyksien uhmaaminen, yllättävä ystävyys sekä äidinrakkaus.

Tarinassa kuvataan luonnon kiertokulkua paikoin varsin realistisesti, ja kuolemakin on ohimennen läsnä. Aiheella myös vitsaillaan ronskisti useampaan otteeseen. Tunteikasta, paikoin hyvinkin jännittävää tarinaa ja intensiivistä elokuvakerrontaa kevennetään huumorilla läpi elokuvan.

Keskustelun tueksi

  • Millä tavoin eri eläimet suhtautuivat Roziin? Miksi luulet joidenkin olleen epäluuloisia?
  • Mitä keinoja Roz käytti voittaakseen eläinten luottamuksen?
  • Metsän eläinten keskuudessa kuolema ja lajien välinen mittelö tuntui arkipäiväiseltä asialta. Millä tavalla Roz puuttui tarinassa luonnonvalintaan? Mitä tästä seurasi?
  • Tarinan päähahmoihin ei kuulunut ihmisiä, mutta näkyikö ihmisen toiminta jotenkin silti tarinassa? Millä tavalla?
  • Miten hyvin koneet mielestäsi sopisivat luontoon? Mitä hyötyä tai haittaa teknologian ja luonnon yhdistämisessä voisi olla?
  • Voiko tekoälystä mielestäsi tulla inhimillinen – oppisiko se rakastamaan?
  • Mitä elokuvan lopussa tapahtui? Mitä mieltä olit tarinan loppuratkaisusta? Olisitko halunnut tarinan päättyvän jotenkin toisin?
Kirjoittaja: Jenni / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Villi robotti

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Villi robotti

Elokuvasta ei ole vielä katsojien kommentteja


© Koulukino 2024