X-Men: Dark Phoenix
Elokuvan synopsis
Jean Grey on yksi X-Men -sarjan rakastetuimmista hahmoista. Kesken avaruudessa tapahtuvan hengenvaarallisen pelastustehtävän, Jeaniin iskee kosminen voima, joka muuttaa hänet yhdeksi kaikkien aikojen voimakkaimmista mutanteista. Yrittäessään hallita uutta epävakaata voimaansa ja kamppaillessaan samanaikaisesti henkilökohtaisten demoniensa kanssa, Jean joutuu syöksykierteeseen, jonka seurauksena X-Men -perheen lisäksi on vaarassa tuhoutua koko maailma. Elokuvasarjan tunteikkaassa ja tiivistunnelmaisessa päätöksessä X-Menit joutuvat kohtaamaan tähän mennessä kaikkein vaarallisimman vihollisensa, joka on yksi heistä. Dark Phoenix -elokuvaan huipentuu tarina mutanttien perheestä, johon olemme saaneet tutustua ja rakastua kahden vuosikymmenen ajan. (Lähde: Filmikamari)
Tietoa kasvattajalle
Nykymuotoisten X-Men-elokuvien sarjan päättävä Dark Phoenix on 19 vuotta kestäneen elokuvasarjan huipentuma. X-Men: Dark Phoenix avaa Sophie Turnerin esittämän Jean Greyn tarinaa lapsuudesta lähtien Charles Xavierin mutanttikouluun ja lopulta tämän muuttumiseen sarjakuvista tutuksi Pimeäksi Feeniksiksi. Tapahtumien ymmärtämiseksi on hyvä, jos on katsonut aiemmat X-Men-elokuvat.
Elokuva käsittelee X-Men-elokuville tyypilliseen tapaan mutanttien ja tavallisten ihmisten välisiä ristiriitoja, mutta ne jäävät vähemmälle tarinan keskittyessä mutanttien keskinäisiin suhteisiin. Tarinassa nousevat esille valheet ja totuuden vääristely, periaatteessa hyvät tarkoitukset, mutta väärät tavat toimia sekä tietenkin rakkaus ja kosto.
Saadessaan salaperäiset voimansa Jean Grey aiheuttaa erään pitkään elokuvasarjassa mukana olleen hahmon kuoleman ja tälle joudutaan jättämään tunteikkaat jäähyväiset. Edes Pimeänä Feeniksinä Jean ei kuitenkaan muutu yksiselitteisen pahaksi, vaan aiheuttaa tuhoa enemmänkin vahingossa.
Elokuva myös yhdistää entisiä vihamiehiä tekemään yhteistyötä, kun vastassa ovat maapalloa uhkaavat kosmiset voimat. Lopulta piiri sulkeutuu entisten ystävysten jälleen palatessa vuosien vihanpidon jälkeen ystäviksi.
Keskustelun tueksi
- Miksi Xavier jätti kertomatta nuorelle Jeanille yksityiskohtia tytön vanhempien auto-onnettomuudesta? Millaiseksi arvelet Jeanin kasvaneen, jos tällä olisi aina ollut oikea tieto vanhemmistaan?
- Miksi Jeanin isä halunnut olla onnettomuuden jälkeen missään tekemisissä tyttärensä kanssa? Keskustelkaa siitä, miksi vanhempi voi alkaa pelätä tai vihata lastaan.
- Suomessa X-Men julkaistiin aikoinaan sarjakuvana nimellä Ryhmä-X, joka on sukupuolineutraali nimi. Millaisina näet elokuvan miespuoliset ja naispuoliset sankarit? Esitetäänkö heidät tasavertaisina? Jennifer Lawrencen esittämä Raven esimerkiksi mainitsee, että X-Menin nimi pitäisi muuttaa X-Womeniksi, sillä hänen mukaansa naiset hoitavat kaiken työn.
- Xavier ja Magneto on nähty elokuvasarjassa niin ystävinä kuin vihollisinakin. Nyt he jälleen palaavat ystäviksi. Mikä pitää kaksikkoa kiinni toisissaan? Millaista on koko elämän kestävä ystävyys? Millainen välikohtauksen pitäisi olla, että se onnistuisi rikkomaan tällaisen ystävyyden totaalisesti?
Myönteiset sisällöt
Kiitos kommentistasi!
Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kerro oma mielipiteesi elokuvasta X-Men: Dark Phoenix
Katsojien kommentit elokuvasta X-Men: Dark Phoenix
© Koulukino 2024