Miksi elokuvan katsominen ei riitä? Elokuvaelämyksen jälkeen lapsen mielessä alkaa tapahtua

Kuva: PIKSEL
Oppimista tapahtuu, kun elämystä käsitellään. Lapsi käsittelee katsomaansa usein luontaisesti niillä parhailla työkaluilla, jotka hänellä on käytössään: leikin ja taiteen keinoin.

Elokuva aiheuttaa katsojassa aikamoisen tunnemyrskyn. Samastuessamme hahmoihin hormonit ja aivojen välittäjäaineet kertovat meille, millaista olisi olla päähenkilön nahoissa. Puntaroimme hahmojen motiiveja, otamme puolia, toivomme, uskomme, päättelemme ja järkytymme. Emme ehkä anna anteeksi yhtä helposti kuin päähenkilö antaa elokuvan pahikselle, tai ehkä tunnemme vahingoniloa, kun paha saa palkkansa.

Miten lapsi oikein selviää tällaisesta hurrikaanista? Kannattaako elokuvia edes katsoa, jos ne kerran aiheuttavat niin paljon käsiteltävää?

Juuri siksi se kannattaa. Elokuva, joka ei herätä oikein mitään tunteita tai ajatuksia, ei myöskään tue oppimista eikä juuri mitään kehitäkään. Uusia aivosoluja syntyy, kun teemme jotakin uutta ja kiinnostavaa. Tutkimuksissa on todennettu yhä uudestaan, että voimakkaat tunnemuistot edistävät oppimista.

Oppimista tapahtuu, kun elämystä käsitellään

Mitä elokuvaa katsomalla sitten opitaan? Muun muassa näkökulmanottokykyä, empatiaa, sosiaalisia taitoja, ongelmanratkaisua, toiveikkuutta ja anteeksiantamista. Taitoja, joita ei arvioida koulutodistuksessa, mutta jotka ratkaisevat, kuinka onnellisen elämän elämme.

Elokuvan katsomisen kokemus sellaisenaan ei tietenkään opeta meille paljonkaan. Oppiminen syntyy, kun elokuvakokemus puretaan osiin, eletään uudestaan ja järjestetään mielessä tavalla, jolla se voi nojata aiemmin opittuun, jo olemassa olevaan käsitykseen maailmasta. Lapsi osaa yleensä tehdä tämän aivan luontaisesti parhailla työkaluilla, jotka hänellä on käytössään: leikin ja taiteen keinoin.

Leikissä lapsi asettaa itselleen sopivankokoisia ongelmia, jotka pilkotaan ja muokataan sellaisiksi, että lapsi pystyy niitä käsittelemään. Hahmoilla on tilaa muuttua. Lapsi pääsee testaamaan, miten hahmo esimerkiksi reagoi johonkin toimintatapaan, jota elokuvassa ei näkynyt. Kannattaisiko pahista vastaan kokeilla vaikkapa ystävällisyyttä? Parhaimmillaan virtaustilassa tapahtuva mielikuvitusleikki on taianomainen jatkumo lapsen omasta mielestä ympäröivään todellisuuteen ja leikkitovereiden mieliin. Leikki tarjoaa mahdollisuuden asettua elokuvan hahmojen rooleihin, eläytyä, kokeilla, ratkaista ja antaa anteeksi. Leikissä saa johtaa tai hassutella.

Lapsi tarvitsee aikuisen ohjausta ja kanavia tunteiden ilmaisemiseen

Hyvä elokuva herättää tunteita, ja tunteiden sanoittaminen on välillä vaikeaa meille kaikille. Pienen ihmisen sanat eivät siihen aina riitä. Myös esimerkiksi alakoulun viimeisillä luokilla alkavat aivojen muutokset aiheuttavat haasteita tunteiden säätelyssä. Tunteiden ilmaisemiseen hyviä keinoja ovat taiteet, kuten maalaaminen, tanssi, näytteleminen, valokuvaaminen, kirjoittaminen ja musisointi.

Aikuistakin tarvitaan. Lapsen kanssa on tärkeää keskustella elokuvasta, koska aikuinen voi selittää väärinymmärryksiä ja antaa tapahtumille uusia, turvallisia merkityksiä. Aikuinen pystyy myös ohjaamaan tarkkaavuuttaan eri tavoin kuin lapsi ja siksi poimimaan elokuvasta merkityksellisiä asioita. Kielteisten tunteiden kokeminen ja niistä puhuminen on tarpeellista ja sallittua, mutta lapsi tarvitsee myös hyvien asioiden huomaamista. Vaikka myönteisyys on joillekin luontaista, se on myös opittava taito. Aikuisen tehtävä onkin osoittaa toivottuja tekoja:

Huomasitko, kuinka ystävällisesti tuo henkilö toimi? Huomasitko, kuinka tuo antoi anteeksi? Huomasitko, kuinka tuo veti omat rajansa?

 

Tuulia Niemi-Nikkola, erityisopettaja

Mitä tehdä lopputeksien jälkeen? Media-avaimen Elokuvaelämys ei pääty lopputeksteihin -hanke tuottaa ideoita ja tehtäviä alakouluikäiselle elokuvayleisölle! Lisäksi löydät keskusteluideoita jokaisesta Media-avaimen elokuva-arviosta.