Mistä joulukinkut tulevat? Onneli, Anneli ja nukutuskello johdattaa pienen katsojan pohtimaan ruoan alkuperää

Onneli, Anneli ja nukutuskello (2018). Kuva: Zodiak Finland.

Uuden Onneli ja Anneli -elokuvan parasta antia pienelle katsojalle vaikuttaa olevan possu Puustinen, joka syö ruoakseen lähinnä korvapuusteja ja jonka kakka haisee sen takia kardemummalta. Possu Puustinen on kaikkea sitä, mitä elokuvan sankarin kuuluukin: ihastuttavaa ulkomuotoa täydentää urheus, kun possu käy vastarintatoimiin sortajaa vastaan.

Toisin kuin kirjassa, jossa pysytellään tutulla Ruusukujalla, elokuvassa Onneli ja Anneli vierailevat Vekotituksen maatilalla. Ja kun maatilalla ollaan, käsitellään väistämättä ruoan alkuperää. Vekotitus itse elää lähinnä kissanruoalla, mutta Onneli ja Anneli haluavat aamupalaksi lättyjä. Munat saadaan Vekotituksen yllätyskanoilta. Maitoa tytöt hakevat naapurista, jossa he pääsevät itse kokeilemaan lypsämistä. Paluumatkalla he huomaavat miettiä, onko Vekotituksella jauhoja. Ei ole – mutta on tietenkin kone, jolla jauhoja valmistetaan.

Onneli ja Anneli sijoittuu lempeään maailmaan, johon tosielämä ei liian raadollisena tunkeudu

Vekotitus elää omavaraistaloudessa, jossa kaikki ruoka on lähiruokaa ja eläimiä kohdellaan kiltisti (tästä poikkeuksena kissanruokaan käytetyt kultakalat). Elokuvan pahiksen, uudenaikaisen insinööri Oskari Oikotien mukana tulee nykyaika: autot, nopeusajattelu ja uusi teknologia. Ajatus tehonavetoista melkein leijuu ilmassa.

Yksi elokuvan hauskimpia kohtauksia on, kun Oskari sieppaa possu Puustisen ja aikoo tehdä tästä kinkun. Possu ei vaikuta olevan todella kovinkaan suuressa vaarassa, eikä kulu kauaa, kun Puustinen pelastuu Onnelin ja Annelin neuvokkuuden ansiosta. Tämä on kuitenkin ainoa kerta, kun elokuvassa viitataan ruokana muuhun kuin kakkuun, pullaan ja lättyihin.

Possu Puustinen rakastaa korvapuusteja. Kuva: Zodiak Finland.

Eläimet näyttäytyvät nykymaailman päiväkoti-ikäisille ystävinä. Empatia herää yleensä neljän-viiden vuoden iässä, eikä lapsi ole omaksunut valistuksesta kumpuavaa ajatusta, jonka mukaan ihminen on ratkaisevasti erilainen kuin eläin. Ajatus eläimen syömisestä tuntuu monesta lapsesta kauhealta. Sen takia lapsi saattaa kieltäytyä ruoasta, joka näyttää eläimeltä. (Prosessoitu liha kuten lihapullat ja nakit eivät kuulu lapsen mielessä samaan kategoriaan.)

Tämä vaihe aiheuttaa helposti harmaita hiuksia, jos lihan syöminen on perheessä normi. Tarvitaankin avointa keskustelua ja omien arvojen pohtimista, jotta lapsi saa käsitellä asian rauhassa. Empatia- ja tunnetaitoja kehittää avoin keskustelu siitä, mikä on kenenkin mielestä oikein ja mikä väärin – riippumatta siitä, päättääkö lapsi tulevaisuudessa syödä joulukinkkua vai ei.

Onneli, Anneli ja nukuskello kunnostautuu myös siinä, ettei se luo turhaan viholliskuvaa. Oskari on itse asiassa vain ymmärtänyt asiat vähän väärin. Hän ajattelee nopeamman olevan aina parempi ja uskoo, että toimii oikein, kun toimii lakien mukaan. Lopulta hän ymmärtää, ettei itse asiassa halua elää sellaisessa maailmassa, jota tietämättään rakentaa. Possun sieppaaminenkin johtuu pelosta, jota hän tuntee eläimiä ja luontoa kohtaan.

Pohdittavaksi:

• Millaista ruokaa Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvassa syötiin? Mistä ruoka saatiin?
• Millaisia keskusteluja teidän perheessänne on käyty eläinten syömisestä?
• Miten teidän perheessänne suhtauduttiin elokuvan Puustiseen?

Tuulia Niemi-Nikkola

Kirjoittajan laatiman varhaiskasvatuksen oppimateriaalin Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvaan löydät Koulukinosta.

© Koulukino 2025