‹ Takaisin

Ryhmä Hau -elokuva

4-6
7-9
10-12
13-15
hyviä roolimallejaintertekstuaalinenoptimistinen

Elokuvan synopsis

Ryhmä Hau on vauhdissa! Joukon suurimmasta vastustajasta, pormestari Hanttisesta tulee läheisen Jännälän kaupunginjohtaja, ja hän ryhtyy heti aiheuttamaan ikävyyksiä. Rikun ja sankaripentujen on matkustettava Jännälahdesta kaupunkiin uusiin haasteisiin. Yksi pennuista joutuu kohtamaan menneisyytensä, ja koko tiimi saa uuden apurin etevästä mäyräkoira Lillistä. Pennut varustautuvat uusilla huikeilla laitteilla ja vekottimilla ja lähtevät pelastamaan Jännälän kaupungin asukkaat! (Lähde: Finnkino Oy)

Tietoa kasvattajalle

Suositusta televisosarjasta tutut pennut vaihtavat Jännälahden maisemat suurkaupunkiin, missä he tutustuvat reippaaseen ja neuvokkaaseen kaupunkilaiskoira Lilliin. Yhteistyön ja erilaisten teknisten vempeleiden avulla he ratkaisevat monta kiperää tilannetta ja pelastavat koko kaupungin.

Elokuva on vauhdikas on varsinkin teatterissa katsottuna varmasti tv-sarjaa intensiivisempi kokemus pienille lapsille. Elokuva on saanut 7 vuoden ikärajan, ja siinä onkin joitakin melko jännittäviä kohtauksia, joissa nähdään esimerkiksi sortuvia kerrostaloja, metroon loukkuun jääviä ihmisiä ja koiria kidnappaavia pahiksia.

Kinkkiset tilanteet ratkeavat kuitenkin nopeasti parhain päin. Kevennystä tarjoavat myös elokuvan huumori sekä koirien positiivinen ja voitonvarma asenne. Vaikka yksi ryhmän jäsenistä meinaisi menettää uskon itseensä, on aina itsestään selvää, että koirat pystyvät yhdessä ryhmänä selvittämään haasteen kuin haasteen.

Elokuvan positiivisina teemoina ovat yhteistyö ja kaverin auttaminen. Hyvä opetus on myös se, että rohkeinkin sankari pelkää joskus.

Tarinan lomassa mehustellaan pentujen uusilla kulkuneuvoilla ja välineillä, joita varmasti pääsee ihailemaan myös lelukaupoissa.

Keskustelun tueksi

  • Kuka on lempihahmosi Ryhmä Haussa? Mitkä ominaisuudet tekevät juuri siitä hahmosta parhaan?
  • Millainen koira Lilli oli? Miksi hän sopi hyvin Ryhmä Haun jäseneksi?
  • Miksi Vainua pelotti isossa kaupungissa? Milloin sinua on pelottanut? Miten pelkoja voi lievittää?
  • Mitä pidit elokuvasta? Oliko se mielestäsi erilainen kuin Ryhmä Hau -sarja?
  • Tutustu myös Media-avaimen artikkeliin, jossa pohditaan tarkemmin Ryhmä Hau -elokuvan ikärajaa.
Kirjoittaja: Jenni / Media-avain

Myönteiset sisällöt

Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Kerro oma mielipiteesi elokuvasta Ryhmä Hau -elokuva

VIRHE

Katsojien kommentit elokuvasta Ryhmä Hau -elokuva

Arvioijan ikä: 26

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 7

Arvioijan ikä: 41

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 7

"Tokaluokkalainen tempautui elokuvan vauhtiin mukaan, joten elokuva kiinnostaa varmasti laajemminkin lapsia, jotka ovat kasvaneet ulos tv-sarjan innokkaimmasta fanikunnasta. Elokuvan simppeli yhteiskunnallinen sanomakin avautuu varmasti kouluikäisille paremmin."

Arvioijan ikä: 40

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 6

Arvioijan ikä: 30

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 5

Arvioijan ikä: 39

Minkä ikäisille suosittelisit elokuvaa? 5