Millainen on inklusiivinen lastenelokuva - ja miksi sellaisia tarvitaan?

Supermarsu (2018). Kuva: SF Film Finland Oy.

Moninaisuutta on sananmukaisesti olemassa monenlaista: esimerkiksi kielellistä, kulttuurista, sukupuolen ja kykyjen moninaisuutta. Hyvä lastenelokuva arvostaa lasten elämismaailmaa, ja laadukkaassa tarinassa on kiinnekohtia katsojan todellisuuteen kaikessa moninaisuudessaan. Inklusiivinen lastenelokuva yksinkertaisesti tunnustaa maailman moninaisuuden – erilaiset taustat, tarinat ja ominaisuudet.

Samastuminen on elokuvaelämyksen kulmakivi erityisesti lapselle. Lasten televisionkatselusta väitellyt yliopistonlehtori Satu Valkonen puhuu mediakulttuurisesta peilistä: elokuvan tarinaa ja hahmoja vasten lapsi voi heijastaa käsityksiään itsestä ja muista ihmisistä. Yksi inklusiivisuuden avainkohdista onkin monipuolisten samastumiskohteiden tarjoaminen.

Mediatekstin kuten elokuvan, pelin tai vaikkapa sarjakuvan heijastelu avaa lapselle laajemman näkökulman omiin kokemuksiin ja tunteisiin; en olekaan yksin. Samalla tarjoutuu tilaisuus arvioida esimerkiksi omaa etiikkaa. “Noin minäkin haluaisin toimia” tai “minä en tekisi noin, koska…”

Samastumisen kautta lapsi siis työstää käsitystään maailmasta. Prinsessasatujen kankeat sukupuoliroolit tai vaikkapa vammaisten puuttuminen valkokankaalta vaikuttavat tulkintaan todellisuudesta.

Miten mediakuvasto vaikuttaa lapseen?

Valkonen luettelee, mitä haittaa yksipuolisesta mediakuvastosta voi olla: maailmankuvasta tulee mustavalkoisempi ja käsitys erilaisista ihmisryhmistä kaavamaistuu. Ihmisiä ei nähdä yksilöinä vaan ryhminä, joiden väliset erot korostuvat. Yksipuolisuus voi vahvistaa myös erilaisia niin itseen kuin toisiin kohdistuvia odotuksia, kuten ulkonäköpaineita tai vaikkapa sitä, millaista käytöstä tai kiinnostuksen kohteita taustan perusteella edellytetään.

Moninaisesti rikas mediateksti sitä vastoin voi kannustaa kunnioittamaan sekä omia että muiden yksilöllisiä valintoja.

Yksipuolisen mediakuvaston vaikutus on voimakkaampi, jos myös kasvuympäristön viestit ovat samansuuntaisia. Mutta jos kuvaston yksipuolisuutta käsitellään aktiivisesti esimerkiksi perheessä, ollaan jo voiton puolella. Silloin mediatekstien kaavamaisuuksia on helpompi havaita ja lähteä purkamaan yhdessä.

Jokaisen elokuvan ei tarvitse esittää koko moninaisuuden kirjoa. Olennaisempaa on, että tarjolla on monenlaisia elokuvia.

Elokuvat, jotka kertovat epäkohdista tai vaikkapa syrjinnästä, voivat toki virittää katsojan moninaisuuden äärelle. Mutta lasten ja nuorten elokuvakulttuuri kaipaa myös luontaista moninaisuutta – elokuvia, joissa moninaisuus ei välttämättä ole lainkaan tarinan aiheena (esimerkiksi Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! -elokuvan ja Supermarsun monimuotoiset perheet) tai joissa vähintään viitekehys ja tarinan kulku on myönteinen (esimerkiksi Minä, Simon).

Moninaisuuden avaamiseen, juhlimiseen tai luontevaan kohtaamiseen löytyy kyllä elokuvia. Leffatärppien listaamisen sijaan paikallaan on kuitenkin yleisluontoisempi kannustus: katso välillä elokuva oman mukavuusalueesi ulkopuolelta. Katso elokuva, joka edustaa itsellesi vierasta lajityyppiä tai elokuva, joka on tehty maapallon toisella puolella. Eläydy tarinaan, joka sijoittuu toiseen kulttuuriin, sosiaaliseen luokkaan tai ikäryhmään.

Koulukinon ja MOI – Monilukutaitoa opitaan ilolla -hankkeen Avaimia elokuvan moninaisuuteen -esite tarjoaa kysymyspatteriston elokuvan moninaisuuden tarkasteluun. Pääset materiaaliin klikkaamalla kuvaa.

Linkkivinkkejä:

Eronteoista moninaisuuteen – Työkaluja mediatekstien moninaisuuden käsittelyyn. Satu Valkonen ja työryhmä.

The DIG checklist for inclusive, high-quality children’s media. KIDMAP, Kids Inclusive and Diverse Media Action Project.

Elokuvista eväitä kunnioittaviin kohtaamisiin. Media-avain.

Heli Metsätähti

© Koulukino 2024