Spider-Man - Opas vanhemmille

Spider-Man - Hämähäkkimies (2002). Kuva: Sony Pictures
Hämähäkkimies, yksi suosituimmista supersankareista, lumoaa monet lapset jo paljon ennen Spider-Man-elokuvien katsomista. Mitä jokaisen vanhemman tulisi tietää Hämähäkkimiehestä?

Spider-Man-elokuvat pohjautuvat Stan Leen ja Steve Ditkon 1960-luvulla luomaan Marvel-sarjakuvahahmoon. Peter Parker on orpo teinipoika, joka radioaktiivisen hämähäkin puraisun jälkeen muuttuu supervoimaiseksi ja alkaa suojella naapurustoaan. Tavallisten rikollisten ohella hän saa vastaansa myös superpahiksia, joista tunnetuimpia ovat muun muassa tohtori Mustekala (Doctor Octopus/Doc Ock) ja Vihreä menninkäinen (Green Goblin). Tarinoissa seikkailevat myös esimerkiksi Venom, Morbius ja Daredevil.  

2000-luvulla Hämähäkkimiehen hahmon pohjalta on polkaistu käyntiin näyteltyinä elokuvina kolme eri tarinakokonaisuutta sekä julkaistu Oscar-palkittu animaatioseikkailu Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia. Samaan maailmaan sijoittuvat myös Venom-elokuvat ja vuonna 2022 julkaistava Morbius 

Genreltään Spider-Man-elokuvat ovat toimintaseikkailuja, jotka sisältävät näyttävää ja vauhdikasta supersankaritoimintaa ja vallanhimoisia superroistoja. Kaikki Hämis-elokuvat ovat saaneet Suomessa ikärajaksi 12 sisältämänsä väkivallan ja ahdistuksen vuoksi. Niiden väkivalta on supersankarielokuville tyypillisen sarjakuvamaista ja suhteellisen veretöntä. Keskushahmot joutuvat kokemaan ahdistusta heille läheisten ihmisten kuollessa sekä tehdessään vaikeita päätöksiä. Spider-Manin roolihahmossa keskeiseen asemaan nousee myös teini-ikäisen nuoren tasapainottelu tavallisen elämän ja supersankaruuden välillä. Siitä tarinoihin kumpuaa lämminhenkistä huumoria.  

Lukioikäinen Peter (Tobey Maguire) saa supervoimat elokuvassa Spider-Man – Hämähäkkimies (2002). Kuva: Sony Pictures

Spider-Man-trilogia (2002-2007) (Tobey Maguire)  

Ensimmäinen suuri Spider-Man-elokuva julkaistiin vuonna 2002. Elokuvan ohjasi Sam Raimi (Evil Dead, Mahtava Oz) ja sen nimiroolia esitti Tobey Maguire. Elokuva sai kaksi jatko-osaa. 

Spider-Man – Hämähäkkimies (2002) on Hämähäkkimiehen syntytarina, jossa ujosta pojasta kasvaa hämähäkin pureman ja setänsä murhan jälkeen pahuutta vastaan taisteleva oikeuden puolustaja. Peter Parker joutuu tasapainoilemaan normaalin teinipojan elämän ja uusien voimiensa keskellä. Elokuvan keskeisenä pahiksena nähdään Willem Dafoen esittämä Vihreä menninkäinen.  

Spider-Man 2:ssa (2004) Peterin elämä hankaloituu entisestään, sillä hänen paras ystävänsä syyttää Hämähäkkimiestä isänsä kuolemasta. Hän saa myös uuden vastustajan Alfred Molinan esittämästä tohtori Mustekalasta, joka haluaa tuhota koko New Yorkin.  

Spider-Man 3 (2007) sukeltaa entistäkin synkempiin vesiin Peterin saadessa tietää, kuka murhasi hänen setänsä. Elokuvan keskeinen pahis on Thomas Haden Churchin esittämä Flint Marko, minkä lisäksi elokuvassa nähdään myös Venomin synty.  

Tyttöystävä Gwen on Hämähäkkimiehen tukena elokuvassa The Amazing Spider-Man (2012). Kuva: Sony Pictures

The Amazing Spider-Man -elokuvat (2012-2014) (Andrew Garfield)  

Spider-Man-franchise polkaistiin uudelleen käyntiin vuonna 2012, jolloin julkaistiin Marc Webbin (500 Days of Summer) ohjaama The Amazing Spider-Man (2012). Sen pääosaa esitti Andrew Garfield ja elokuva sai jatko-osan vuonna 2014.  

The Amazing Spider-Man on aiemman Spider-Man-elokuvan tapaan hahmon syntytarina. Garfieldin esittämä Peter Parker on itsevarmempi ja ulospäinsuuntautuvampi kuin Maguiren versio, mutta hänenkin elämänsä koostuu tasapainottelusta oman salaisuuden kanssa. Keskeiseen rooliin nousee Peterin ihastus Gwen Stacy (Emma Stone), kun Peter ryhtyy pelastamaan New Yorkia liskoksi muuttuneen tutkijan (Rhys Ifans) käsistä.  

The Amazing Spider-Man 2 -elokuvassa (2014) Peter valmistuu lukiosta ja jatkaa rikollisten painajaisena. Vastustajakseen hän saa Jamie Foxxin esittämän Electron, joka osaa manipuloida sähköä.  

Hämähäkkimies (Tom Holland) viihtyy tiedekerhossa parhaan ystävänsä, Nedin (Jacob Batalon), kanssa elokuvassa Spider-Man: Homecoming (2017). Kuva © 2017 CTMG, Inc.

MCU:n Spider-Man-elokuvat (2017-) (Tom Holland)  

Aiemmin Spider-Manin hahmo oli ollut Sony Picturesin omistuksessa, mutta Avengers-elokuvien menestyksen myötä hahmo haluttiin mukaan myös Disneyn omistamaan, Marvelin viralliseen elokuvauniversumiin (MCU, Marvel Cinematic Universe). Disneyn ja Sonyn tekemän sopimuksen myötä Spider-Man pääsi vierailemaan MCU:hun, ja hahmon tarina käynnistettiin vuonna 2017 jälleen uusiksi, pääroolissa Tom Holland 

Spider-Man: Homecoming keskittyy aiempia elokuvia enemmän Peteriin koululaisena ja teinipoikana, mutta samalla myös supersankarina, joka kaipaa pelastamaan maailmaa Avengers-joukon riveihin. Spider-Manin apuna toimivat hänen kaksi parasta ystäväänsä. Vastustajana elokuvassa nähdään Michael Keatonin esittämä Adrian Toomes eli Vulture.  

Spider-Man: Far from Home -elokuvassa (2019) Peter joutuu luokkaretkellään vetäistyksi takaisin supersankarihommiin. Avengers: Endgamen jälkeisiin hetkiin sijoittuvassa elokuvassa Peter suree mentorinsa Tony Starkin kuolemaa ja ottaa uudeksi esikuvakseen Jake Gyllenhaalin esittämän Mysterion.  

Spider-Man: No Way Home (2021) yhdistää keskenään kaikki aiemmin mainitut Spider-Man-elokuvat multiversumin käsitteen kautta. Elokuvan alussa Peter on hankaluuksissa, sillä koko maailma on saanut tietää hänen identiteettinsä ja osa pitää häntä roistona. Avunpyyntö Doctor Strangelta kuitenkin menee pieleen ja vetäisee Spider-Maniin liittyviä hahmoja eri maailmoista meidän maailmaamme.  

Jotta elokuvasta voi saada kaiken irti, sitä ennen olisi hyvä olla katsottuna myös Sam Raimin ohjaama Spider-Man-trilogia, kaksi The Amazing Spider-Man -elokuvaa, viimeisimmät Avengers-elokuvat ja Doctor Strange eikä Disney+:n ja Netflixin julkaisemien Marvel-sarjojenkaan tuntemus olisi pahitteeksi. Myös animaatioseikkailu Spider-Man: Into the Spiderverse tarjoaa No Way Home -elokuvaan oman tarttumapintansa.

Omien elokuviensa lisäksi Tom Hollandin Spider-Man seikkailee myös Avengers-elokuvissa. Hahmo on ollut vuoden 2021 loppuun mennessä mukana elokuvissa Captain America: Civil War (2016), Avengers: Infinity War (2018) ja Avengers: Endgame (2019).  

Kohti hämähäkkiversumia -animaatio paljastaa Hämiksen moniulotteisuuden. Kuvassa Peni, Spider-Gwen, Spider-Ham, Miles Morales, Peter Parker ja Spider-Man Noir. Kuva © 2018 SPAI

Spider-Man: Into the Spider-verse (2018)  

Vuonna 2018 julkaistu animaatioseikkailu Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia esitteli sarjakuvista tutun multiversumin käsitteen, jossa samalla hahmolla on eri universumeissa erilainen ulkoasu. Tarinan keskiössä uudenlaisena Hämähäkkimiehenä nähdään mustaihoinen Miles Morales, joka liittoutuu viiden eri todellisuudesta kotoisin olevan Peter Parkerin kanssa multiversumia uhkaavia pahiksia vastaan.  

Elokuva on saamassa ainakin kaksi jatko-osaa vuosina 2022 ja 2023.  

 

Venom on suunnattu varttuneemmalle yleisölle

Ensimmäinen Venom-elokuva julkaistiin vuonna 2018. Siinä ulkoavaruudesta peräisin oleva elämänmuoto sulautuu symbioosiin toimittaja Eddie Brockin (Tom Hardy) kanssa. Miehen sisällä asustaa tämän myötä kaksi eri hahmoa, Eddie ja Venom, jotka taistelevat siitä, kumpi heistä saa hallita tämän ruumista ja elämää.  

Venom-sarjakuva on suunnattu Spider-Mania aikuisemmalle lukijakunnalle, sillä Venomin hahmo esimerkiksi haluaa syödä ihmisiä. Elokuvasovitus sai siitä huolimatta 12 vuoden ikärajan. Sarjakuvissa Venom nähdään usein Hämähäkkimiehen vastustajana, mutta elokuvassa hahmosta on tehty samastuttavampi antisankari.  

Venom: Let There Be Carnage -elokuva (2021) esittelee uuden pahishahmon, Woody Harrelsonin esittämän Carnagen, joka on Venomin kaltainen symbiontti. Huumoria tarinaan tuo Eddien ja Venomin välinen, sisäinen viha-rakkaussuhde.  

Morbius on Spider-Man-sarjakuvissa 1970-luvulta lähtien seikkaillut vampyyrihahmo, joka nähtiin alun perin Spider-Manin vastustajana. Tarina kertoo parantumattomasti sairaasta tohtori Michael Morbiuksesta, joka yrittää löytää parannuskeinoa mutta tulee muuttaneeksi itsensä “eläväksi vampyyriksi”. Daniel Espinosan (Rahalla saa, Turvatalo) ohjaamassa elokuvassa (tulossa vuonna 2022) nimihahmoa esitttää Jared Leto 

Pohdi nuoren katsojan kanssa:

  • Minkä ikäiselle suosittelisit eri Spider-Man-elokuvia? Perustele.  
  • Miksi Spider-Man on niin suosittu hahmo? Mikä omasta mielestäsi on Hämähäkkimiehessä kiinnostavaa tai hauskaa?
  • Miten katsomasi elokuva erosi muista Spider-Man-elokuvista? Mitkä eroavaisuuksista ovat mielestäsi hyviä, mitkä huonoja?
  • Millä tavalla katsomasi elokuvan jännittävät elementit ja pahishahmot vaikuttivat sinuun? Oliko elokuvassa jotain, mikä pelotti liikaa tai mitä jäit miettimään pitkäksi aikaa elokuvan jälkeen?  
  • Tarjosiko elokuva jotain myönteistä kuten hyviä roolimalleja tai ystävyyden kuvauksia? Herättikö elokuva ajattelemaan?
  • Millaista vuorovaikutusta eri hahmojen välillä on Spider-Man-elokuvissa? Millaista Peterin elämä on esimerkiksi ystävien, huoltajien, koulukiusaajien tai ihastusten kanssa?  
  • Millaista Peterin tasapainottelu normaalin elämän haasteiden ja supersankaruuden välillä on? Millaista on olla teini-ikäinen supersankari? Miten Peter Parkerin/Hämähäkkimiehen elämä eroaa vaikkapa muiden Marvelin supersankarien kuten Iron Manin, Black Widow’n tai Thorin elämästä? 

Helinä Laajalahti

 

Kuva: Mostafameraji, CC BY-SA 4.0

Sankariin samastumassa vai kohti krääsäversumia – mikä Hämähäkkimiehessä kiehtoo?

Spider-Man eli Hämähäkkimies on supersuosittu sankari, joka kiehtoo jo pikkulapsia. Supervahva, ketterä ja päästään terävä, sinipunaiseen trikooasuun pukeutunut nuorukainen tarjoaa mukaansatempaavaa ja käsinkosketeltavaa materiaalia esimerkiksi leikki-ikäisille, jotka opettelevat hahmottamaan sukupuolen käsitettä usein ääriesimerkkien kuten lihaskimppujen ja prinsessojen kautta. Supervoimien lisäksi Hämähäkkimiehessä voivat vedota myös kirkkaan perusvärit ja eläinteema. 

Ensikohtaaminen Spider-Manin kanssa tapahtuu helposti oheistuotteiden kautta. Kaupoissa on tarjolla suosikkihahmon tuotteita hammasharjoista lakanoihin ja palapeleistä naamiaisasuihin. Alkuperäistä sarjakuvaa on julkaistu jo yli 50 vuoden ajan, ja hahmo on poikinut elokuvien ja televisiosarjojen lisäksi mm. konsoli- ja mobiilipelejä, lastenkirjoja, huvipuistolaitteita ja jopa Broadway-musikaalin. Vanhat animaatiosarjat ja sarjakuvat sopivat pääosin jo Hämis-fanin alkutaipaleelle. Supersankarielokuvat saavat tulla mukaan hieman myöhemmin ikärajansa vuoksi. 

1960-luvun Spider-Man-sarjakuvat edustavat poikakirjojen omaista seikkailutarinan lajityyppiä. Hämähäkkimieheksi muuttuva Peter Parker on omassa elämässään altavastaaja – koulukiusattu teinipoika, jonka supervoimat antavat kaivattua tukea myös itsetunnolle. Tämä asetelma vetoaa monenikäisiin katsojiin. Hämiksen kuuluisan tunnuslauseen mukaan “suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun”, joten Peter Parker ei voi levätä, kun superroistot piinaavat hänen kotikaupunkiaan. Samalla Peter on kuitenkin vain hämähäkin puraisema naapurinpoika, jolla on tavallisia murrosikäisen huolia kuten muuttuva keho, taskurahan ansaitseminen ja ihastukset. 

Hämähäkkimiehen seikkailut ovat muuntuneet sujuvasti elokuviksi. Valkokankaalla nähdään mitäpä muutakaan kuin “sarjakuvaväkivaltaa”: veretöntä, näyttävää ja yliampuvaa supervoimien mittelyä, jota ei ole tarkoitettukaan realistiseksi esitykseksi. Sarjakuvissa tekstiä on yllättävänkin paljon, ja myös elokuvissa Spider-Man on puhelias vastustaja, jonka sutkaukset keventävät kokonaisuutta entisestään. 

Heli Metsätähti